Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilän mukaan Suomi tekee voitavansa, jotta lääkevirasto saataisiin Suomeen

Pääministeri Juha Sipilä esitteli brexit-neuvotteluiden etenemistä suomalaistoimittajille ennen ylimääräistä EU-huippukokousta Brusselissä.

Suomi tekee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan voitavansa, jotta se saisi Britannialta vapautuvan Euroopan lääkeviraston. Kisa on hänen mukaansa kuitenkin kova, sillä mukana on valtaosa EU-maista.

Keskustelu Britanniassa sijaitsevien lääkeviraston ja pankkiviranomaisen sijoituspaikasta saa tänään lähtölaukauksen EU-huippukokouksessa.

Prosessin aikana Suomi aikoo Sipilän mukaan markkinoida hyvää lääkeosaamista. Suomea vastaan puhuu kuitenkin se, että maassa on jo iso kemikaalivirasto.

Uutista sijaintipaikoista saadaan vielä odottaa. Vasta kesäkuun huippukokouksessa on tarkoitus sopia ylipäätään siitä, millä periaatteilla päätös tehdään.

Uutiset Mayn asenteesta huolestuttavat.

Yksi isoista keskustelunaiheista tänään Brysselissä kokoontuvassa huippukokouksessa on kuitenkin se, millä asenteella Britannia on lähdössä brexit-neuvotteluihin.

EU-julkaisu Politico kertoi perjantaina, että komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ja brittipääministeri Theresa Mayn tapaaminen aiemmin viikolla ei sujunut erityisen hyvin.

Nimettömiin virkamieslähteisiin nojanneen jutun mukaan osapuolilla on hyvin erilaiset näkemykset esimerkiksi Britannian taloudellisten vastuiden suuruudesta.

Myös Sipilä odottaa saavansa kuulla Britannian asemoitumisesta, kun Juncker kertaa kokouksessa Lontoon-vierailunsa tunnelmia.

– Minulla on ollut käsitys, että realistisella tasolla lähdetään, mutta tämän viikon uutiset huolestuttavat, Sipilä sanoi.

Minuutin sopimus.

EU-maat löivät tänään lukkoon suuntaviivansa brexit-neuvotteluille.

Neuvottelupaperi oli kulkenut viime viikkoina niin monen valmistelevan kokouksen kautta, että hyväksyminen lauantaina oli enää muodollisuus. EU-lähteen mukaan siihen meni vain minuutti.

Keskeisimmät asiat suuntaviivapaperissa ovat Sipilän mukaan kansalaiset, rahat ja Irlanti.

– On tärkeää, että kansalaisten asema ei ole pelinappulana uuden suhteen neuvotteluissa, vaan että varmuus saadaan mahdollisimman aikaisin.

Vajaan kahden vuoden brexit-neuvottelut ovat jakautumassa kahteen osaan. Ensin neuvotellaan erosta, vasta sen jälkeen uudesta suhteesta.

Tänään kokoontuvassa huippukokouksessa EU-päämiesten odotetaan vaihtavan ajatuksiaan siitä, koska EU on valmis siirtymään keskusteluihin uudesta suhteesta.

Suomella ei ole Sipilän mukaan vielä erityistä vaatimusta siitä, koska neuvotteluissa on edetty riittävästi, jotta uusi suhde voidaan ottaa pöydälle.

– Se on sitten poliittinen päätös. Me emme ole Suomessa vielä määritelleet sitä, mitä pitää olla sovittuna.

Tärkeintä hänen mukaansa on selvittää kansalaisten asema ja Britannian taloudelliset sitoumukset. Suomi haluaa muiden maiden tavoin, että Britannia vastaa jäsenyytensä aikana tekemistään sitoumuksista.

Britannian ero on astumassa voimaan vuonna 2019 maaliskuun 29. päivä. Sitä seuraa todennäköisesti siirtymäaika, joka voi Sipilän mukaan olla pitkäkin.

– Sitä ei kukaan tiedä, kuinka pitkä tämä siirtymäaika on.

Yksi isoista huolenaiheista neuvotteluissa on brexitin myötä muodostuva raja Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille. EU maat ovat valmiita siihen, että Pohjois-Irlanti saa automaattisesti jäsenyyden, jos se yhdistyisi Irlannin kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE