Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä hakee eduskunnan luottamusta hallituksen työllisyyspolitiikalle – irtisanomislaki on vain “pieni” yksityiskohta

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti torstaina eduskunnassa tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi tekevänsä pääministerin ilmoituksen hallituksen työllisyyspolitiikasta.

Ismo Puljujärvi

Demokraatti

Sipilä sanoi hallituksen neuvotelleen työmarkkinatilanteesta yhdessä ja erikseen eduskuntaryhmissä. Nyt hallitus haluaa kysyä eduskunnan mielipidettä, saako se eduskunnan luottamuksen työllisyyspolitiikalleen, joka on Sipilän mukaan tuonut 115 000 uutta työpaikkaa.

– Käymme eduskunnassa tiistaina keskustelun asiasta ja keskiviikkona äänestämme, miten jatkamme tästä eteenpäin, Sipilä kertoi tiedotusvälineille.

Pääministeri myönsi keinon olevan poikkeuksellinen, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta historiassa, kun tukea haetaan hallituksen työlle eduskunnasta.

Työministeri Jari Lindström (sin.) vuorostaan kertoi, että hallitus on pyrkinyt löytämään ay-liikkeen kanssa kompromissia tuloksetta.

– Ei voi olla niin, että ulkoparlamentaariset voimat sanelevat, miten hallitus vie asioita eteenpäin, Lindström valitti.

Lindströmin mielestä tuleva äänestys mittaa hallituksen koko työllisyyspolitiikan arvoa eduskunnan silmissä – ei pelkästään yhtä lainkohtaa.

Lisää aiheesta

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen painotti hallituksen työllisyyspolitiikan tuottaneen jo tuloksia, minkä takia suunnanvaihdosta ei pitäisi tehdä hallituksessa.

– Nyt keskustelua on herättänyt yksittäinen laki, joka on hyvin pieni yksityiskohta isossa työllisyyspoliittisessa kuvassa, jota hallitus on noudattanut, Jokinen tuumasi.

Pääministeriltä kysyttiin, onko hänen tarkoitus laittaa ay-liike polvilleen.

– Suomessa on poliittisille mielenosoituksille ja ilmaisuille oikeutus, ja sitä me myös kunnioitamme. Haemme eduskunnan linjausta hallituksen politiikalle.

– Eduskunta on suomalaisten äänestäjien valitsema, korkein demokraattinen päätöksentekoelin, Sipilä vastasi.

Päivitetty 12.10. klo 8:03 Korjattu Sipilän arvio uusista työpaikoista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE