Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä tiedonannossaan: Hallitusta on painostettu – “Kaikista toimista ei välttämättä löydy aina yksimielisyyttä”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) eduskunnan täysistunnossa tänään.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti juuri alkaneessa eduskunnan tiedonantokeskustelussa esittelypuheenvuoron. Tiedonannossa on kyse hallituksen työllisyyspolitiikasta ja “työllistämiskynnyksen madaltamisesta pienissä yrityksissä”. Toisin sanoen kyseessä on pitkään puhuttanut irtisanomislaki.

Demokraatti

Demokraatti

Puheensa aluksi Sipilä keskittyi pitkään kehumaan hallituksen työllisyystoimia. Ammattiyhdistysliikettä hän kiitti kiky-sopimuksesta ja sanoi sen olevan “isänmaallinen teko”.

– Eniten hallituksen talouspolitiikasta ovat hyötyneet ne yli satatuhatta entistä työntöntä, jotka ovat nyt töissä, Sipilä sanoi.

Sipilä totesi, että perustuslain mukaan julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön ja tätä hallitus on tavoitellut.

Hallituksen tekemän työllisyyspolitiikan keinoista Sipilä mainitsi muun muassa työttömien haastattelut.

– Tästä on tullut työttömiltä paljon positiivista palautetta eri puolilta Suomea. Heistä pidetään huolta, Sipilä sanoi.

Puheensa lopuksi Sipilä tuli kysymykseen pienten yritysten irtisanomissuojasta. Hallitus aikoo helpottaa irtisanomista alle 10 hengen yrityksissä tai kuten se itse sanoo “madaltaa työllistämiskynnystä”. Tämän ohella työttömyysturvaan liittyvää karenssia lyhennetään.

Sipilän mukaan hallitusta on painostettu lopettamaan esityksen valmistelu.

– Poliitikoilta vaaditaan rohkeutta ja päättäväisyyttä. Kaikista toimista ei  välttämättä löydy aina yksimielisyyttä. Lopulta kyse on hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta ja sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, Sipilä sanoi ja ilmoitti, että hallitus jatkaa esityksen valmistelua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE