Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä valmis pohdintaan: ruotsin voisi palauttaa pakolliseksi yo-kirjoituksissa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on valmis keskustelemaan ruotsin kielen palauttamisesta pakolliseksi aineeksi ylioppilaskirjoituksissa. Keskusteluja tästä ei ole hänen mukaansa vielä käyty. Sipilä kertoi asiasta ajatushautomo Agendan haastattelussa.

Ruotsi poistui pakollisista kirjoitettavista aineista vuoden 2005 kevään ylioppilaskirjoituksista.

Sipilä sanoo haastattelussa olevansa huolissaan heikentyneestä virkamiesruotsista. Hän kertoo kuitenkin olevansa vakuuttunut, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus vahvistaa ruotsinkielisten asemaa.

– Tällä hetkellä palvelua saa ruotsiksi vain kaksikielisissä maakunnissa, mutta nyt se tulee pakolliseksi kaikkialla vähintään tulkkien välityksellä, Sipilä sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE