Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilälle vakava vetoomus: – “Nyt ymmärrän, miksi ministeri Juha Rehulan oli vaikea torstain kyselytunnilla…”

SDP:n kansanedustaja Kristiina Salonen esittää pääministerille vakavan vetoomuksen, ettei neuvolapalveluita ulotettaisi pakkoyhtiöittämisen piiriin.

— Säästäkää neuvolat. Se on suomalaislasten tasa-arvon perusta. Kouluterveydenhuolto on jo poistettu soten markkinamallista. Nyt pois on saatava vielä neuvolat. Vetoan, pääministeri, että muutatte linjaanne, vielä tämän ehtii tehdä. Miksi tuhota se osa sote-palveluista, mikä toimii erinomaisesti jo nykyisellään, varoittaa Salonen.

Salonen kertoo ihmetelleensä jo vuosi sitten eduskunnan kyselytunnilla, mitä lisäarvoa yhtiöittämisellä on esimerkiksi neuvolatoiminnalle. Pääministerin silloisen vastauksen mukaan on aivan sama, mitä terveydenhoitoalan ammattilaisen palkkanauhassa lukee palkanmaksajan kohdassa, Salonen sanoo. Hän kysyy, onko todella niin, että mahdollinen yhtiöittäminen ei muuta kuin kyltin katolta muotoon Neuvola Oy,.

— Nyt ymmärrän, miksi ministeri Juha Rehulan oli vaikea torstain kyselytunnilla sanoa, ettei yhtiöittäminen koske neuvoloita. Ensin on nähtävästi käännettävä pääministerin pää tässä asiassa, toteaa Salonen.

Salonen huomauttaa, että myös asiantuntijat, kuten THL, ovat vedonneet hallitukseen, jotta neuvolat jätettäisiin yhtiöittämisen ulkopuolelle.

— Itse vauva-arkea eläessäni olen enemmän kuin kiitollinen neuvolasta saamastani tuesta. Paremmin toimivaa julkista terveyspalvelua en ole kohdannut. Jos kaikki sosiaali- ja terveyspalvelumme toimisivat kuten neuvola, tarvittaisiinko edes koko sote-uudistusta? Tuskinpa.

Sipilä vastasi Saloselle aihepiiristä eduskunnan kyselytunnilla vuosi sitten. Salonen kysyi tuolloin, mitä lisäarvoa yhtiöittämisellä on esimerkiksi neuvolatoiminnalle.

Lisää aiheesta

“Olette aivan oikeassa siinä, että suomalainen neuvolajärjestelmä on aivan maailman huippua, niin kuin moni osa suomalaisessa terveydenhuollon järjestelmässä, aivan maailman huippua. Se, lukeeko siellä terveydenhoitajan palkkanauhassa kunta työnantajana, kuntayhtymä työnantajana vai nyt sitten tulevaisuudessa maakunnan omistama yhtiö tai maakunnan omistama osuuskunta, ei vaikuta siihen, että me edelleenkin pystymme käyttämään näitä järjestelmämme parhaita puolia. Emmehän me nyt hölmöjä ole ja tuhoa suomalaisen terveydenhuollon järjestelmän parhaita osia. Eihän tässä siitä ole kysymys. Tässä on kysymys tuottamisen ja järjestämisen erottamisesta toisistaan”, Sipilä sanoi.

Lisätty Salosen ja Sipilän puheita eduskunnan kyselytunnilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE