Politiikka

Sipilän hallituksen suosio pomppasi kyselyssä, joskin korkea se ei ole vieläkään

Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig

Noin kolmasosa suomalaisista arvioi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen onnistuneen tehtävissään vähintään melko hyvin.

Kansalaisten arvio hallituksen toiminnasta on hieman kirkastunut, sillä viime vuonna vastaavaan aikaan hieman yli neljännes arvioi hallituksen onnistuneen melko hyvin tai hyvin.

Kantar TNS:n perinteisessä puoluebarometrissä keskustan kannattajat ovat tyytyväisempiä hallituksen toimintaan kuin kokoomuksen kannattajat. Keskustalaisista 20 prosenttia arvioi hallituksen toiminnan hyväksi ja 63 prosenttia melko hyväksi. Kokoomuslaisten keskuudessa vastaavat luvut ovat 11 ja 59 prosenttia.

Hallituksen arvosana on lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Kantar TNS on kysynyt puoluebarometrissaan vastaavia tietoja toukokuusta 1991 alkaen.

Oppositiopuolueiden kannattajat suhtautuvat tietenkin hallitukseen kriittisemmin. Yli neljä viidesosaa perussuomalaisten, SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista suhtautuu hallitukseen kriittisesti.

Suomalaiset suhtautuvat puolueista myönteisimmin vihreisiin, johon lähes puolet vastanneista suhtautuu erittäin tai melko positiivisesti. Seuraavaksi myönteisimmin suhtaudutaan kokoomukseen ja SDP:hen.

Kantar TNS:n kyselyyn vastasi 2.–9. lokakuuta 1 227 suomalaista, jotka edustavat 15–74-vuotiaita. Äänestämistä koskevat kysymykset esitettiin äänestysikäisille.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat