Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sipilän hallitus on ulosottohallitus” – Taavitsainen ihmettelee hallituksen toimia, 30 %:n korotus vuodesta 2016

Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.).

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen moittii Sipilän (kesk.) hallitusta sen ymmärtämättömyydestä, että asiakasmaksut ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ydin.

Demokraatti

Demokraatti

– Suomi ei itse asiassa tarvitse edes mitään massiivista sote-uudistusta maakuntiin. Riittää, että alennamme ja poistamme maksuja, niin ihmisten hoitoon pääsy helpottuu. Lisäksi kun palkkaamme tuhat lääkäriä ja hoitajaa lisää, niin avot, moni ongelma on korjattu. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

– Ministeri Saarikko (kesk.) on tänään lausunut, että asiakasmaksulakia ei todennäköisesti ehditä käsitellä tällä kaudella, Taavitsainen toteaa.

– Eli koko soten ydin jää pois. Oppositiosta sanoimme useaan kertaan, että kaikki sote-lait pitää tuoda eduskuntaan yhtä aikaa ja ihmettelimme, miksi asiakasmaksulakia ei annettu vaan sitä pitkitettiin ja tuotiin eduskuntaan vasta joulukuussa 2018, Taavitsainen jatkaa.

– Maksut ovat perustuslainkin mukaan aivan ydin. On ehdottoman tärkeää, etteivät asiakasmaksut ole esteenä palvelun käytölle ja aiheuta köyhyyttä, perintää ja ulosottoa. Perustuslakivaliokuntakin on todennut, että kansalaisten saatavilla täytyy olla palveluita, eivätkä ne saa maksujen takia jäädä saamatta. Nykyisinhän näin tapahtuu.

Taavitsaisen mukaan ainoa asia, mitä Sipilän ja Orpon (kok.) hallitus on kyennyt tekemään asiakasmaksuille, on se, että he korottivat maksuja lähes 30 prosenttia vuoden 2016 alusta.

– Tämä teko on vaikuttanut niin, että asiakasmaksujen vuoksi ulosottoon joutuneiden määrä on kasvanut. Vuonna 2018 ulosottoon laitettiin 386 471 julkisen puolen sote-asiakasmaksua. Ne olivat aivan tavanomaisia terveyskeskusmaksuja, hammashoitomaksuja ja sairaalamaksuja. Sipilän kauden, eli vuodesta 2015 lähtien ulosottoon menneiden sote-maksujen määrä on noussut 45 prosenttia, mikä tarkoittaa laskujen määrässä yli 120 000 sote-laskua enemmän ulosottoon kuin neljä vuotta sitten. Suomalaisilla eläkkeensaajilla, työttömillä ja lapsiperheillä ei ole varaa Sipilän sosiaali- ja terveyspalveluihin, Taavitsainen toteaa tiedotteessaan.

– Sipilän hallitus on ulosottohallitus, päättää Taavitsainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE