Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sipilän hallituskausi oli ihan kevyttä” – Andersson sanoo Suomen muuttuneen

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo, valtiovarainvaliokunnan jäsen Hanna Sarkkinen ja puolueen puheenjohtaja Li Andersson (oikealla) vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetin julkistustilaisuudessa eduskunnassa.

Vasemmistoliitto julkisti oman vaihtoehtobudjettinsa Reilun ja kestävän talouden Suomi tiistaiaamuna eduskunnassa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Vasemmistoliitto pyrkisi vähentämään köyhyyttä ja tuloeroja sekä panostaa sosiaali- ja terveyspalveluihin, osaamiseen ja ympäristöön.

Budjetin yksityiskohtaisia lukuja eduskunnassa esitteli valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Hanna Sarkkinen. Esimerkiksi hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset peruttaisiin.

Puolueen mukaan esimerkiksi pienituloiselle palkansaajaperheelle jäisi ehdotuksessa keskimäärin 360 euroa kuussa enemmän käteen, opintorahaa ja asumistukea saavalle opiskelijalle liki 120 euroa. Noin 73 000 ihmistä nousisi köyhyysrajan yläpuolelle ja lapsiköyhyys vähenisi 11 000:lla.

Suhteessa hallituksen talousarvioon vasemmistoliiton vaihtoehdossa otettaisiin puolueen mukaan velkaan 375 miljoonaa euroa vähemmän.

Vasemmistoliitto tekisi verouudistuksia, jotka tilkitsisivät veropohjan aukkoja, kiristäisi suurten tulojen ja varallisuuksien verotusta ja tehostaisi verotuksen ympäristöohjausta. Polttoaineverotuksen kevennyksen vasemmistoliitto peruisi ja kytkisi polttoaineveron indeksiin.

Luonnonsuojelun rahoitusta puolue kasvattaisi 100 miljoonalla eurolla.

Rakennusalan työllisyyttä ja investointeja puolue vauhdittaisi 450 miljoonan euron tukipaketilla.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kriisin lievittämiseksi vasemmistoliitto peruisi Orpon hallituksen sote-säästöt, lisäisi hyvinvointialueiden rahoitusta ensi vuonna 500 miljoonalla eurolla ja uudistaisi rahoitusmallia palveluiden turvaamiseksi. Hoitotakuu laskettaisiin 7 päivään ja vanhuspalvelulain 0,7-mitoitus tulisi voimaan.

VASEMMISTOLIITON eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo tiivisti tiedotustilaisuuden viestissään, että vaihtoehtobudjetilla voidaan tehdä oikeistohallitusta inhimillisempää ja kansantalouden kannalta kestävämpää politiikkaa erilaisilla arvovalinnoilla.

Saramon mukaan kestävyysvaje ja velkaantuminen aiheutuvat suurilta osin veroasteen laskusta. Sarkkinen säestikin, että tämän vuoksi valtiontalouden tasapainotuksessa on oltava ensisijaisesti verokeinot käytössä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi Orpon-Purran talouspolitiikan tarkoittavan velkaantumisen kiihtymistä hallituspuolueiden kovista vaalipuheista huolimatta. Velkaantumisen rinnalla hallituksen politiikka johtaa hänen mukaansa eriarvoisuuden kasvuun suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Minulla on erittäin suuri huoli ja suuri pelko siitä, että eriarvoisuutta kasvattavat leikkaukset tulevat erittäin kalliiksi Suomelle pitkällä aikavälillä, Andersson totesi.

Tällä viikolla eduskunnassa käsitellään hallituksen sosiaaliturvaleikkauksia, jotka vasemmistoliitto peruisi.

Anderssonin mukaan sosiaaliturvaleikkaukset olisivat historiallisen rajut pienituloisten ihmisten toimeentuloon. Hän varoitti muun muassa tästä seuraavan toimeentulotukiloukon aiheuttavan ylisukupolvista huono-osaisuutta ja sosiaalisia ongelmia.

– Hallitus kohdistaa leikkauksia myöskin suoraan kaikista pahimmassa syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Näiden eriarvoisuutta lisäävien leikkausten rinnalla hallitus on tehnyt arvovalinnan, poliittisen valinnan tehdä uusia veronalennuksia huipputuloisille ja olla tekemättä mitään veroasteen laskulle. Tämä on syy sille, miksi hallitus ei kovista leikkauksista huolimatta onnistu heidän näkökulmastaan kaikista keskeisimmässä tavoitteessaan eli velkaantumisen taittamisessa.

SARAMON tavoin Andersson tiivisti vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetin keskeisen sanoman olevan, että on mahdollista tehdä eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa ja samanaikaisesti tasapainottaa valtiontaloutta.

Andersson huomautti, että myös valtiovarainministeriön suunnasta on nostettu monta kertaa esiin valtiontalouden tulopuoli eli verotus. Ministeriön asiantuntijaryhmät ovat suosittaneet esimerkiksi osinkoverotusjärjestelmän muuttamista. Andersson sanoi sen olevan kohtuuttoman antelias tietyille omistajille.

– On täysin mahdollista ja myöskin perusteltua pyrkiä tasapainottamaan valtiontaloutta tulopuolen kautta. Koska veromuutokset ja sosiaaliturvaleikkaukset koskettavat eri ihmisryhmiä, siinä mitataan eri puolueiden arvoja ja näkemyksiä yhteiskunnan kehittämisestä.

Vasemmistoliiton kritisoimien sosiaaliturvan leikkausten kokonaisvaikutusten arvioiminen on vaikeaa. Andersson nosti esiin esimerkkejä, joissa hallituksen toimet voivat hänen mukaansa johtaa jopa yli 500 euron kuukausittaisiin menetyksiin tai vaikkapa asunnottomuuden kasvuun.

Andersson sanoi Suomen muuttuneen:

– Sipilän hallituskausi oli ihan kevyttä verrattuna niihin päätöksiin, mitä Purra-Orpo-koalitio on tänne eduskuntaan tuonut. Nyt ei enää edes pyritä pitämään kiinni pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, jostain sellaisesta ajattelusta, vaan meillä on valtiovarainministeri, joka puhuu ylipaisuneesta sosiaalivaltiosta samassa yhteydessä, kun tänne tuodaan tämänkaltaisia leikkauksia. Minun mielestäni tässä on nyt kyse todella perimmäisistä kysymyksistä suomalaisessa yhteiskunnassa, Andersson kritisoi hallitusta.

– Se, että hallituksella on varaa jakaa samaan aikaan, kun se tekee näin kohtuuttomia leikkauksia pienituloisten toimeentuloon, uusia veroetuja hyvätuloisille, on minusta selvä osoitus siitä, että ei tässä pakosta ole kyse vaan valinnoista, Hanna Sarkkinen totesi.

VASEMMISTOLIITTO peruisi hallituksen “työelämäheikennykset”.

Esimerkiksi työttömyysturvan suojaosan se korottaisi 500 euroon kuukaudessa

Puolue myös käynnistäisi työajan lyhentämisen kokeilun.

Sarkkisen mukaan vasemmistoliitto esittää tähän kokeiluun 5 miljoonaa euroa. Kokeiluun valittaisiin muutama työpaikka, kenties niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta. Mallit työajan lyhentämiseen voisivat olla erilaisia työpaikasta riippuen.

– Itse näen, että kokeilukulttuurissa, joka lanseerattiin Sipilän hallituksen aikana, on hyvääkin. Itse ajattelen, että tällaisia yhteiskunnallisia ajatuksia kannattaa kokeilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE