Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Sisäilmaongelmat ja kiusaaminen opettajien riesana – tyytyväisyys työhön on vähentynyt

Monilla opettajilla stressi ja työviikon venyminen on koitunut ongelmaksi.

Opettajien tyytyväisyys työhönsä on hieman vähentynyt kahden viime vuoden aikana, kertoo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n julkistama työolobarometri.

Barometrin mukaan monien opettajien stressitaso on korkealla ja työviikko venyy. Kokemuksia kiusaamisesta ja väkivallasta on paljon, ja myös sisäilma on suuri ongelma.

Yli puolet barometrin vastaajista koki, että töitä on erittäin tai melko usein liikaa. Kolmasosa koki erittäin tai melko usein työn aiheuttamaa stressiä.

Vastaajista 41 prosenttia oli kokenut vuoden sisällä epäasiallista kohtelua tai kiusaamista. Eniten kiusasivat oppilaat ja opiskelijat.

Väkivaltaa oli kokenut yhdeksän prosenttia vastaajista. Väkivaltaa koettiin eniten varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, ja suurimman osan siitä olivat aiheuttaneet lapset ja oppilaat. Väkivalta oli tuonut joka kymmenennelle vastaajalle sairauspoissaoloja viimeisen vuoden aikana.

Yli kolmasosan työpaikalla oli todettu terveydelle haitallinen sisäilmaongelma 12:n viime kuukauden aikana. Ongelma oli aiheuttanut joka viidennelle sairauspoissaoloja.

Työt eivät vastaajien mukaan myöskään jakaudu kovin tasapuolisesti tai oikeudenmukaisesti, eivätkä opetusalalla esimiehet kohtele työntekijöitä erityisen tasapuolisesti.

Lisää aiheesta

Työstä innostuminen ja työhön syventyminen on opetusalalla työskentelevillä kuitenkin yleisempää kuin suomalaisilla työntekijöillä keskimäärin. Esimiehet ja alle 31-vuotiaat opettajat arvioivat työkykynsä selvästi paremmaksi kuin muut vastaajat.

Kysely toteutettiin viime marraskuussa. Siihen vastasi yli tuhat OAJ:n ja ruotsinkielisen FSL:n jäsentä. Vastausprosentti oli 25.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE