Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

19.5.2026 10:17 ・ Päivitetty: 19.5.2026 10:19

”Sitä varten meillä on ministeriöt ja eduskunta” – Valiokunta vaatii hallitukselta nopeampaa toimintaa

JADE SILPO / LEHTIKUVA
112-sovelluksessa ilmoitus mahdollisen drooniuhan peruuntumisesta Uudellamaalla Helsingissä 15. toukokuuta.

Eduskunnan puolustusvaliokunta haluaa cell broadcast -teknologiaan perustuvan droonivaroitusjärjestelmän käyttöön muutaman kuukauden sisällä. Valiokunta ei puheenjohtaja Heikki Autton (kok.) mukaan hyväksy julkisuudessa annettuja selityksiä järjestelmän viivästymisestä.

Demokraatti

Demokraatti

Puolustusvaliokunta kuuli tiistaina asiantuntijoita viime viikon drooniuhasta ja siihen liittyvästä droonivaroituksesta, joka ei tavoittanut kaikkia Uudenmaan asukkaita. Myöskään tietoa vaaran päättymisestä ei tavoittanut kaikkia. Viesti lähetettiin 112-sovelluksen kautta.

Suomeen halutaan muuallakin Euroopassa käytettävä cell broadcast -tekniikka, jonka avulla vaaraviesti voidaan lähettää nopeammin kaikkien vaara-alueella olevien puhelimiin sovelluksista riippumatta.

– Julkisuudessa on ollut tietoja, että tämän cell broadcast -tekniikan käyttöönotto viivästyisi jopa ensi vuoteen tai tämän vuoden loppuun. Tätä emme pidä hyväksyttävänä aikatauluna vaan asiassa täytyy pystyä etenemään ripeämmin. Totta kai niin, että tekniikan käyttöönotto tapahtuu huolellisesti valmistellen ja niin, että se sen jälkeen aukottomasti toimii, Autto sanoi puolustusvaliokunnan tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Autton mukaan hallintoon tai byrokratiaan liittyvät esteet järjestelmän käyttöönottamisessa eivät ole hyväksyttäviä.

– Sitä varten meillä on ministeriöt ja eduskunta, että jos lainsäädännöstä johtuu jotakin, niin lainsäädäntö pystytään säätämään niin, että se kaikkein tärkein tavoite suomalaisten turvallisuuden takaaminen kaikissa tilanteissa saadaan täytettyä.

MYÖS puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) vaati nopeampia toimia varoitusjärjestelmän hankkimiseen.

– Tässä tarvitaan oikeasti ripeitä askelia eteenpäin. Järjestelmät ovat olemassa useissa maissa niin Euroopassa kuin Euroopan ulkopuolellakin ja käyttöönottoa ei voi ottaa vuosia, ei edes useita kuukausia vaan nyt pitää todenteolla tarttua toimeen. Tästähän vastaa sisäasianministeriö vastuuministerinä (Mari) Rantanen (ps.) ja valtioneuvosto on vastuullinen toimija siinä, että tuo järjestelmä käyttöön tulee, Savola sanoi.

Autto totesi, ettei cell broadcast -järjestelmän nopea käyttöönotto voi jäädä kiinni rahasta. Sisäministeri Rantasen mukaan varoitusjärjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön vuoden lopulla.

– Ne perusteet, joita valiokunnalle tästä aikataulun venymisestä esitettiin olivat sen verran hallinnollisia, että eduskunta, maan hallitus, ministeriöt, viranomaiset ovat sitä varten, että hallinnolliset kysymykset saadaan ratkaistua niin, että tällaiset turvallisuutta edistävät teknologiat saadaan Suomessa kattavasti käyttöön ripeämmin kuin mitä nyt aiemmin julkisuudessa on esitetty, Autto sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU