Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

22.3.2022 10:50 ・ Päivitetty: 22.3.2022 10:50

Sitra varoittaa syvästä energiakriisistä – antaa neljä ehdotusta kriisissä pärjäämiseksi

Sitra varoittaa syvästä energiakriisistä Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen seurauksena. Sitran mukaan Suomessa ja muualla Euroopassa voi olla edessä syvä energiakriisi, jos energian hinta nousee ennennäkemättömälle tasolle tai energian saatavuuteen tulee vakavia häiriöitä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sitran mukaan maailman maat eivät ole ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa energia kallistuu äkillisesti tai siitä tulee pulaa. 1970-luvun öljykriisissä monia maita auttoivat energiansäästö ja turvautuminen polttoainevaihdoksiin.

Samoin tsunamin vuonna 2011 aiheuttaman Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Japani onnistui korvaamaan arviolta noin puolet menetetystä sähköstä energiansäästön ja energiatehokkuustoimien avulla.

-  Esimerkit osoittavat, että lyhyellä aikavälillä valtiot voivat leikata energiankulutustaan paljon ja nopeasti. Samalla tarvitaan panostuksia omaan, puhtaaseen energiantuotantoon ja uuden teknologian käyttöönottoon, johtaja Mari Pantsar sanoo Sitran tiedotteessa.

Varautumista vahvistettava

Sitra esittää tiistaina julkaisemassaan työpaperissa neljä ehdotusta syvässä energiakriisissä pärjäämiseksi.

Sitran mukaan Suomessa pitäisi vahvistaa ennakointia, varautumista ja keskustelua tulevaisuuden mahdollisista kehityskuluista.

-  Varautumiseen panostettu aika ja resurssit maksavat itsensä takaisin kriisin hetkellä, Sitrassa arvioidaan.

Toiseksi Suomessa pitäisi panostaa energiansäästöön ja energiatehokkuuteen osana varautumista.

-  Vapaaehtoisuuteen perustuvia toimia kannattaa edistää myös siinä tilanteessa, että vakavalta kriisiltä vältytään, työpaperissa painotetaan.

Kolmanneksi Suomessa pitäisi merkittävästi vähentää venäläisen energian käyttöä. Keskeisiä ratkaisuja olisivat Sitran mukaan esimerkiksi kestävän uusiutuvan energian rakentamisen nopeuttaminen ja öljy- ja kaasulämmityksestä irtaantuminen nykyistä ripeämmin.

Neljänneksi Suomessa on tuettava pitkän aikavälin energiasiirtymää ja turvattava ekologinen kokonaiskestävyys.

-  Esimerkiksi panostukset merituulivoimaan, polttoon perustumattoman kaukolämmön tuotantoon ja synteettisiin polttoaineisiin ovat samalla investointeja tulevaisuuteen, työpaperissa kirjoitetaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU