Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini avautuu kristinuskosta ja Neuvostoliitosta: “Tappamatta se jää Tuomas Enbuskeltakin”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pohtii jo eduskuntavaaleja 2019. Hän kirjoittaa verkkosivuillaan, että odottavan aika on pitkä.

“Niistä ei voi sanoa vielä yhtään mitään. Miksi?”

“Jos vuosi sitten tähän aikaan olisin sanonut/tai joku muu olisi sanonut, että britit eroavat EU:sta ja että Donald Trumpista tulee Yhdysvaltojen presidentti. Harakkakin olisi nauranut.”

Soini kertoo kuulleensa vertauksen.

“Eurooppa on kuin Dinosaurus, joka syö lehvää, vaikka meteoriitti lähestyy. Edessä on rajut muutokset, niihin ei mene 800 päivää.”

Ateistinen Neuvostoliitto ei saanut vainoamaansa kristinuskoa tapettua vaan kuoli itse.

Soini sanoo, että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kurmuutti Euroopan Unionia jälkikristillisistä arvoista.

Lisää aiheesta

“Olisikohan EU:n kannattanut omassa perustuslaissaan, tai eihän sitä sellaiseksi saa kutsua, mainita Euroopan juutalais-kristillinen perusta.”

Soini kuvailee maailmaa ihmeelliseksi.

“Ateistinen Neuvostoliitto ei saanut vainoamaansa kristinuskoa tapettua vaan kuoli itse. Tappamatta se jää Tuomas Enbuskeltakin.”

Soini huomaa, että eduskuntavaaleihin on yli 800 päivää.

“Se on pitkä aika oppositiolle ja myös Dinosaurukselle.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE