Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini ei vastannut kysymykseen, mitä hän tietää kohutusta häirinnästä

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) vaatii selvitystä, mikä on epäillyn GPS-häirinnän taustalla.

Demokraatti

Demokraatti

– Ja on varmistettava, että ongelma ei jatku tai toistu, Vanhanen tviittasi aamupäivällä.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) oli iltapäivällä vielä vaitonainen, miten suhtautuu mahdolliseen selvityspyyntöön. Hän totesi, että ensin pitää nähdä pyyntö, mitä se konkreettisesti sisältää.

– Niin ilman muuta. Aina kun valiokunnan puheenjohtaja jotain pyytää, aina hänelle vastataan. Niin vastattiin minunkin aikanani, Soini totesi viitaten omaan aikaansa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Yle kirjoitti tänä aamuna, että Venäjän GPS-häirintä ulottui Lappiin Naton sotaharjoituksen aikana. Lennonvarmistuksesta vastaava valtionyhtiö ANS Finland antoi Ylen mukaan alkuviikosta ensimmäistä kertaa ilmaliikenteelle varoituksen GPS-suunnistuksen laajasta häiriöstä Lapissa.

Soini ei vastannut kysymykseen, mitä hän tietää tästä häirinnästä.

– Ei ole sellaista lausuttavaa vielä. Kun katson sen pyynnön, sitten vastauskin tulee sen mukaan.

Lisää aiheesta

Niinistö: “Eikös se ole ulkoministerin asia?”

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ei suostunut lausumaan asiasta mitään.

– Eikös se ole ulkoministerin asia, hän tyytyi toteamaan.

Vanhasen lisäksi myös eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) vaatii epäillyn GPS-häirinnän selvittämistä. Hänen mielestään siitä pitää käydä neuvonpito myös asianomaisten tahojen kesken.

– Silloin kun ollaan sotilastoimien ja siviilielämän risteyskohdassa niin kuin siellä tämän takia todennäköisesti on oltu, niin siihen täytyy sillä tavalla puuttua, että asiasta tehdään avoin ja siitä pitää käydä neuvonpito myös asianosaisten tahojen kesken, Kanerva sanoi STT:lle eduskunnassa.

Kanerva ja Vanhanen toteavat, että tapaus vertautuu ilmatilaloukkauksiin, ja tapaukset on tuotava julki.

– En tiedä, onko tällä hetkellä kansainvälisessä ilmailuliikennettä koskevassa sopimuksessa tai lainsäädännössä jotakin, jota tässä olisi rikottu, mutta nyt on se vaihe, että keissi on käytävä läpi ja sitaateissa “puhdistettava ilma tämän ympäriltä”, Kanerva sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE