Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

8.5.2025 02:00 ・ Päivitetty: 7.5.2025 13:59

Soste: Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen kiristynyt – heikoilla ovat ihmiset, joilla ei ole osaamista navigoida etuusviidakossa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen on kiristynyt useilla hyvinvointialueilla kuluneen vuoden aikana, käy ilmi Sosiaalibarometri-kyselystä. Kyselyn teki Suomen sosiaali ja terveys -yhdistys Soste.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tiukentuneesta linjasta kertovat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveysjohtajien ja sosiaalityöntekijöiden vastaukset.

Kesäkuussa julkaistavan kyselyn ennakkotiedot kertovat, että noin puolet siihen vastanneista sosiaalityöntekijöistä kertoi saaneensa joko kirjallisia ohjeistuksia tai suullisia kehotuksia kiristää täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä. Kirjallisista ohjeistuksista kertoi 31 prosenttia ja suullisista kehotuksista 20 prosenttia sosiaalityöntekijöistä.

Hyvinvointialue voi myöntää täydentävää toimeentulotukea, jos hakijalla on erityistarpeita, kuten vaikea sairaus tai pitkäaikainen toimeentulotuen saanti.

Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena taas on estää syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta. Sitä voidaan myöntää harkinnan mukaan esimerkiksi turvaamaan asumista tai helpottamaan äkillisiä talousvaikeuksia.

Kiristyksistä raportoitiin suurimmalla osalla hyvinvointialueista.

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN mukaan selvästi yleisimmin on kiristetty täydentävän toimeentulotuen myöntämistä Kelan normin ylittäviin asumiskuluihin.

-  Tämä linjaus lienee reagointia hallituksen tekemiin leikkauksiin asumistuessa ja kiristyksiin perustoimeentulotuen asumiskulujen huomioimisessa. Hyvinvointialueilla ei haluta paikata ensisijaisiin etuuksiin tehtyjä leikkauksia ja perustoimeentulotukeen kuuluvia kuluja, sanoo Sosten erityisasiantuntija Anna Järvinen tiedotteessa.

Hyvinvointialueilla on myös ohjeistettu myöntämään toimeentulotukea vuokrarästeihin ja sähkölaskurästeihin harvemmin tai ei lainkaan. Järvisen mukaan nämä linjaukset osaltaan vaikeuttavat asumiskulujensa kanssa vaikeuksissa olevien pienituloisten ihmisten selviytymistä.

SOSIAALIBAROMETRISTA ilmenee myös, että tuen myöntämisessä edellytetään kauttaaltaan tiukempaa linjaa ja hakemuksia hylätään aiempaa useammin.

Avoimissa vastauksissa on viitteitä siitä, että sosiaalityöntekijöiden harkintavalta ja asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioon ottaminen päätöksissä on kaventumassa.

Kiristyneet ohjeistukset vaativat myös asiakkailta aiempaa enemmän oma-aloitteisuutta, osaamista ja valppautta.

-  Tässä heikoille jäävät ihmiset, joilla ei ole osaamista tai voimia navigoida itsenäisesti etuusviidakossa, Järvinen sanoo.

Sosiaalibarometriin vastasi tammikuussa yhteensä 1  352 Kelan ja hyvinvointialueen vastaajaa. Täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea koskeviin kysymyksiin vastasi 567 hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijää ja 113 sosiaali- ja terveysjohtajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU