Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sote-esitys herättää kovaa kritiikkiä – Sanna Marin: “Kokoomus, Suomen vastuuttomin puolue”

Kokoomus, Suomen vastuuttomin puolue ja suurin syyllinen sote-uudistuksen viivästymiseen, tviittaa kansanedustaja Sanna Marin (sd.) jakaessaan Helsingin Sanomien aihetta käsittelevän artikkelin.

Marinin tviitti liittyy sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseen, joka on jälleen viime päivinä ollut kovassa vastatuulessa. Hallituksen sisällä poliittista vääntöä on aiheuttanut soten valinnanvapauteen liittyvät lakiesitys.

Kokoomus on viime viikkojen aikana löytänyt uuden keinon lisätä yksityisten yritysten osuutta julkisissa terveyspalveluissa. Puolue ajaa nyt voimalla asiakasseteleitä, joita maakunnat myöntäisivät.

Asiantuntijoiden mielestä kokoomuksen esityksessä on paljon vaaroja. Vaarana on muun muassa se, että kokoomuksen tavoittelemassa asiakassetelimallissa laajan päivystyksen sairaalat menettäisivät välttämättömiä erikoissairaanhoitajia ykrisyiselle sekotorille, jolloin perustuslakiin kirjattu päivystysvalmius uhkaa romuttua.

Myös Antti Lindtman suhtautuu kriittisesti.

Lisää aiheesta

Marinin tavoin myös sosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman suhtautuu kriittisesti valmisteilla olevasta esityksestä tihkuneisiin tietoihin.

– Tavoite oli korjata se, mikä ei toimi (perusterveydenhuolto) – eikä rikkoa sitä, mikä toimii (erikoissairaanhoito), hän tviittasi jakaen samaisen HS:n artikkelin.

Myös kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kristiina Salonen (sd.) tarttuu aiheeseen Twitterissä. Salonen povaa, että hallitusriita katkeaa laajan asiakassetelin -kokeiluun.

– Osan maasta voi vissiin uhrata, hän toteaa kylmästi viitaten kokeiluun.

Kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) puolestaan kysyy, eikö uudistusta tehdessä ole opittu mitään.

– Sote-uudistus jälleen vaikeuksissa. Ja jälleen asiantuntijat varoittelevat tekemästä tyhmiä päätöksiä, hän alustaa kysymystään.

SDP:n kansanedustajien lisäksi aihetta ovat sosiaalisessa mediassa kommentoineet ainakin vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson sekä Turun yliopiston professori, perustuslakiasiantuntija Juha Lavapuro.

Andersson kysyy tviitissään “pakottaako kokoomus taas antamaan perustuslaillisia ongelmia sisältävän esityksen, joka romuttaa julkisia palveluita?

Lavapuro puolestaan toteaa “Juuri näin. Laaja asiakasseteli kertarysäyksellä johtaisi samoihin ongelmiin, jotka viimeksi kaatoivat soten”.

Hallituksen aika kortilla.

Hallituksella uhkaa loppua aika valinnanvapautta käsittelevän lakiesityksen toteuttamisessa.

Jotta sote-uudistuksen aikataulussa pysyttäisiin, pitäisi esitys vailinnanvapaudesta saada eduskunnan lausuntokierrokselle viimeistään marraskuun alussa. Jotta puolestaan tähän ehditään, tulisi hallituksen esityksen olla valmis jo tämän viikon perjantaihin mennessä.

Hallituksen piti esitellä lakiesityksensä jo viime viikolla. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoikin viime viikon maanantaina sovun jo löytyneen.

Hallitus kuitenkin perui lakiesityksen julkistuksen aivan viime metreillä saadakseen asiantuntijoilta palautetta esitykseen, jottei viimekesäinen toistu. Tällöin hallituksen esitys törmäsi perustuslakivaliokuntaan. Jos hallituksen reformiministerit eivät löydä aiheesta sopua määräaikaan mennessä, tilanteesta voi seurata hallituskriisi.

Artikkeliin on lisätty Kristiina Salosen tviitti klo 10:29 ja Joona Räsäsen klo 10:33.. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE