Tarve kuntarakenneuudistukselle oli ilmeinen, mutta aika ja tapa toteuttaa sitä koitui sen kohtaloksi.

Uusi kuntauudistus on käynnissä, mutta sitä toteutetaan Kataisen hallituksesta julkilausutuista tavoitteista poiketen kuntien taloudellista ja toiminnallista itsemääräämisoikeutta muokaten. Isoin muutos on tietenkin ollut sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirto kunnilta hyvinvointialueille.

Hyvinvointialueuudistus on vaikutuksiltaan niin merkittävä, että sitä voi pitää hyvällä syyllä myös ensimmäisenä askeleena kehityskulussa, joka tekee hieman provosoiden ilmaisten nykyisistä maakunnista tulevaisuuden kuntia ja nykyisistä kunnista kaupungin­osia tai kyliä.

Huomion­arvoista on se, että uusi kuntarakenneuudistus ei tapahdu juupas-eipäs-kuntarajakeskustelun kautta vaan kuntien tehtävien ja niitä ohjaavan rahoituksen muutoksella.

OLENNAISTA on se, minkälaiset taloudelliset ja toiminnalliset mahdollisuudet kunnilla on hyvinvointialueuudis­tuksen jälkeen satsata sivistys- ja elinvoimatehtävään ja vastata lakisääteisten tehtävien toteuttamisesta.

Kuntien verotulot laskevat tasaisesti kautta kuntakentän, mutta valtionosuuksien osalta alueiden ja kuntien vaihteluväli on suuri ja suurimmat valtionosuusvähennykset osuvat pääosin niihin alueisiin ja kuntiin, joilla taloushaasteet ovat valmiiksi suurimmat.

Sen sijaan, että valtionosuusjärjestelmä auttaisi tasaamaan kuntien ja alueiden eriytymiskehitystä sote-uudistuksen jälkeisessä ajassa, se iskee eniten kuntiin, jotka ovat jo valmiiksi niin sanotusti sinnittelijöitä tai häviäjiä.

KOSKA kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitusmalli rakennettiin leikkaamalla vain kuntien veroja ja valtionosuuksia hyvinvointialueelle, luotiin uusia ongelmia ilman, että ratkaistiin vanhoja haasteita.

Valtionosuusjärjestelmän päivitystarve on tunnistettu, mutta se saadaan vastaamaan uudestaan tarkoitustaan aikaisintaan vuonna 2026. Kello tikittää.

Jokaisen kunnan tulee tunnistaa muutos ja sopeutua siihen, mutta jokaiselle kunnalle tulee olla edellytykset sopeutua muutokseen. Liian äkilliset muutokset kuntien valtionosuuksiin tai vaikkapa kunnallisten itsehallintoon kuuluvien tehtävien tekeminen ehdolliseksi tietystä väestöpohjasta eivät palvele kenenkään etua.

Jatkuva muutos on välttämätöntä, äkkimuutokset eivät.

Euro ja pakko ovat molemmat hyviä konsultteja, jotka laittavat kunnat arvioimaan kysymystä siitä, miten palvelut järjestettäisiin ja toteutettaisiin, jos ne pitäisi järjestää ja tuottaa ikään kuin puhtaalta pöydältä ja suunnittelutyö alkaisi nyt.

Tässä työssä auttaisi, jos kuntien itsehallintoa vahvistettaisiin ja erilaisten tehtävien sääntelyä kevennettäisiin ja erilaisia kuntakokeiluja mahdollistettaisiin aikaisempaa enemmän.