Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Sote-uudistus on kovaa vauhtia menossa kiville” – SDP:n ex-puheenjohtaja varoittaa maakuntaintoilusta

Hallitus on eväänsä syönyt

Se on otsikko SDP:n ex-puheenjohtajan Ulf Sundqvistin kolumnissa, joka on julkaistu SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan kokoavan Suomen Wanhojen Tovereiden verkkosivulla.

Sundqvistin mielestä puoluejohtajilta on television kunnallisvaalitenteissä tivattu, miksi vaaliteemat ovat niin yleispoliittiset, vaikka kyse on kunnallisvaaleista.

– Tämä on typerä kysymys, erityisesti näissä vaaleissa. Mistä nyt keskusteltaisiin ellei sote-uudistuksesta, työllisyys- ja talouspolitiikasta, maahanmuuttopolitiikasta ja kaikesta muusta, hän kirjoittaa.

Puhe on nyt Sundqvistin mukaan hallituspolitiikasta ja Suomen suunnasta – ja kansalaisilla on mahdollisuus sanoa sanansa harjoitetusta politiikasta.

– Täytyy toivoa, että vaaleihin osallistutaan aktiivisemmin kuin edellisellä kerralla, siitä huolimatta, että keskusta-oikeistolainen hallitus on väen väkisin viemässä kunnilta elintärkeitä tehtäviä nimenomaan lähidemokratian kannalta. Meneillään oleva maakuntaintoilu vie yhteiskuntamme kansanvallan kannalta aivan väärään suuntaan. Tulee syntymään demokratiavajetta, Sundqvist varoittaa kolumnissaan.

Meneillään oleva maakuntaintoilu vie yhteiskuntamme kansanvallan kannalta aivan väärään suuntaan. Tulee syntymään demokratiavajetta.

Lisää aiheesta

Sundqvistin mukaan sote-uudistuksesta on tulossa keskustan maakuntakokeilu ja kokoomuksen yksityistämisharjoitus ja se on kovaa vauhtia menossa kiville.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että aikalisä on ainoa järkevä lopputulus siitä lainsäädäntösotkusta, josta asiantuntijat toinen toisensa jälkeen ovat kriittiset lausuntonsa antaneet.

Jos hallituksen arvovalta ei salli tosiasioiden tunnustamista tältä osin, hallitus saa Sundqvistin mielestä mennä.

Ulf Sundqvist oli SDP:n puheenjohtaja 1991-1993. Kansanedustajana hän toimi vuosina 1970-1983. Sundqvist oli myös moninkertainen ministeri vuosina 1972-1981.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE