Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Soulissa kaikki baarit ja yökerhot on määrätty suljettavaksi – kymmeniä uusia tartuntoja yhdistetty 29-vuotiaaseen mieheen

Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa kaikki baarit ja yökerhot on määrätty suljettavaksi sen jälkeen, kun kaupungissa todettiin kymmeniä uusia koronavirustartuntoja. Uudet tartunnat ovat herättäneet huolta siitä, että virus leviäisi jälleen voimalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tähän mennessä yli 50 tartuntaa on yhdistetty 29-vuotiaaseen mieheen. Miehellä oli todettu tällä viikolla koronavirustartunta. Tätä ennen hän oli viettänyt viime viikonloppuna aikaa useissa baareissa ja yökerhoissa vilkkaalla Itaewonin alueella.

Terveysviranomaisten arvion mukaan miehen kanssa samoissa baareissa oli käynyt yhteensä noin 7 200 ihmistä.

Sunnuntaina Etelä-Koreassa kerrottiin todetun 34 uutta tartuntaa, mikä on korkein päiväluku kuukauteen. Viranomaisten mukaan tartunnoista 24 on peräisin Itaewonin alueelta.

– Varomattomuus voi johtaa tartuntojen räjähtämiseen, Soulin pormestari Park Won-soon varoitti kertoessaan uusista sulkemispäätöksistä.

Myös Soulia ympäröivä Gyeonggin maakunta veti johtopäätöksensä ja ilmoitti 5 700 illanviettopaikan sulkevan ovensa kahdeksi viikoksi.

Arki oli juuri normalisoitumassa

Etelä-Koreaa on pidetty koronanvastaisten toimien mallimaana. Viruksen varhaisessa leviämisvaiheessa maa oli pahimpia viruspesäkkeitä Manner-Kiinan ulkopuolella.

Etelä-Korea aloitti tiukat eristämistoimet, mutta ei turvautunut esimerkiksi ehdottomiin kotoapoistumiskieltoihin. Maan lähestymistapaa on kutsuttu testaa, jäljitä, hoida -malliksi.

Viime aikoina Etelä-Koreassa on hiljalleen siirrytty kohti tavallisempaa arkea. Esimerkiksi museot ja uskonnolliset rakennukset on jo avattu, koulujen on määrä avautua uudestaan ensi viikolla.

Maassa on todettu yhteensä lähes 11 000 koronavirustartuntaa.

Presidentti Moon Jae-inille hyvin tehonneet koronatoimet ovat olleet suosion tae.

– Tämä ei ole ohi ennen kuin tämä on ohi, Moon muistutti puheessaan sunnuntaina.

Viime kuun parlamenttivaaleissa Moonin demokraattinen puolue sai jymyvoiton. Vielä muutama kuukausi sitten Moonin asemaa uhkasivat skandaalit vallan väärinkäytöstä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE