Ulkomaat
16.3.2022 16:43 ・ Päivitetty: 16.3.2022 16:43
Stoltenberg: Naton puolustusministerit haluavat vahvistaa liittokunnan sotavoimia idässä
Nato-maiden puolustusministerit ovat antaneet sotilaskomentajille tehtäväksi valmistella suunnitelmia Naton sotavoimien huomattavaksi vahvistamiseksi maalla, merellä ja ilmassa, erityisesti liittokunnan itäosassa, kertoo pääsihteeri Jens Stoltenberg.
Esimerkiksi maavoimien osalta tämä merkitsee hänen mukaansa enemmän ja korkeammassa valmiudessa olevia joukkoja itäisiin jäsenmaihin.
Yhteisen puolustuksen vahvistaminen ei Stoltenbergin mukaan koske vain akuuttia tilannetta, vaan kyseessä on perustavampi muutos, josta on tarkoitus päättää kesän huippukokouksessa Madridissa.
Stoltenbergin mukaan Nato ei kuitenkaan ole aikeissa lähettää hävittäjäkoneita tai joukkoja Ukrainaan. Jäsenmaat ovat hänen mukaansa myös yksimielisiä sen suhteen, ettei Ukrainaan perusteta Naton valvomaa lentokieltoaluetta. Natolla on velvollisuus huolehtia siitä, ettei Ukrainan sota laajene Naton ja Venäjän väliseksi suoraksi konfliktiksi, Stoltenberg perusteli.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.