Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

STTK kiittää linjauksia: “Työllisyyden ja ilmastopolitiikan haasteet eivät odota”

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on tyytyväinen, että Suomeen saadaan laajapohjainen enemmistöhallitus.

Demokraatti

Demokraatti

– Talous-, työllisyys- EU- ja ilmastopolitiikan haasteet eivät odota. On tärkeää, että hallitus sitoutuu vahvistamaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä, asettaa tavoitteekseen 75 prosentin työllisyysasteen, ja suhtautuu ilmastonmuutoksen torjuntaan kunnianhimoisesti, puheenjohtaja Antti Palola toteaa tiedotteessa.

STTK:lle keskeiset tavoitteet toteutuvat hänen mielestään hallitusohjelmassa hyvin. Työllisyyden parantamiseksi esitetään useita keinoja, kuten aktiivista työvoimapolitiikkaa, kohtaanto-ongelmien lievittämistä ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä.

– Työllisyyttä tukee myös pitkäaikainen tavoitteemme, että työikäisen väestön ja työelämän osaamistarpeisiin vastataan kehittämällä jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia.

Tuloverotuksen linjat hyödyttävät STTK:n mukaan pieni- ja keskituloisia, mikä kannattelee ostovoimaa ja tukee työllisyyttä.

– Tavoite tiivistää veropohjaa ja uudistaa verotukien rakennetta on kannatettava. Energia-, kulutus- ja liikenteen verojen muutosten vaikutukset pieni- ja keskituloisille on huomioitava osana tuloverotusta, Palola painottaa.

Hän pitää hallituksen tukea sopimusyhteiskunnalle tervetulleena luottamuksen vahvistamiseksi työmarkkinoilla. Työelämän hyvinvointia edistämällä, epävarmuuksia karsimalla ja työntekijöiden osallistumismahdollisuuksia parantamalla vahvistetaan työelämän laatua.

Lisää aiheesta

– Yhteistoimintalain rakenteellinen ja sisällöllinen uudistaminen on tärkeää tuottavan työelämän edistämiseksi.

STT: Nyt on mahdollisuus todelliseen tasa-arvoloikkaan.

STTK kannattaa uudistuksen tavoitteita lisätä henkilöstön tiedonsaantia, vaikutusmahdollisuuksia, jatkuvaa vuoropuhelua sekä työhyvinvoinnin ja osaamisen edistämistä.

Järjestö odottaa, että lainsäädännön valmistelu työelämä-, perhevapaa- ja sosiaaliturvauudistuksista sekä työllisyyspalveluiden ja työttömyysturvan uudistamisesta laitetaan liikkeelle ripeästi.

– Toivomme rakentavaa ja luottamuksellista vuoropuhelua hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välille. Paluu aitoon ja toimivaan kolmikantaiseen lakivalmisteluun on myönteinen asia, Palola korostaa.

Hallitusohjelma luo STTK:n mielestä mahdollisuudet todelliseen tasa-arvoloikkaan.

– Samapalkkaisuusohjelman jatko, palkka-avoimuuteen tähtäävät toimet, raskaussyrjinnän ehkäiseminen ja perhevapaauudistus ovat tämän loikan tärkeimmät elementit.

Koulutuksen tasa-arvon näkökulmasta päätökset oppivelvollisuuden pidentämisestä ja toisen asteen opintojen maksuttomuudesta ovat askeleita oikeaan suuntaan.

– Opetuksen ja koulutuksen perusrahoituksen turvaaminen on tervetullut päätös, mutta aiempia koulutuksen rahoituksen leikkauksia se ei korvaa, Palola huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE