Politiikka
3.3.2025 09:04 ・ Päivitetty: 3.3.2025 09:04
STTK: Koulutustason laskun seurauksiin herättävä – ”Pääministerin olisi syytä ottaa asettamansa kasvutyöryhmän ehdotukset vakavasti”
Suomessa on syytä herätä koulutustason laskun seurauksiin, toimihenkilökeskusjärjestö STTK sanoo. Suomen väestön koulutustaso laahaa kansainvälisessä vertailussa kärkimaiden perässä, STTK muistuttaa.
– Kun työn murros kiihtyy, digitalisaatio ja tekoäly etenevät ja vihreä siirtymä rakentuu uuden teknologian varaan, Suomi ei voi sivuuttaa osaamiseen ja koulutukseen vaadittavia resursseja. Kun leikataan koulutuksesta, leikataan tulevaisuudesta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola (kuvassa) sanoo tiedotteessa.
STTK huomauttaa, että huoli koulutustason madaltumisesta nousi esiin myös Risto Murron johtamassa kasvutyöryhmässä.
Kasvutyöryhmä esittää, että vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaisi korkea-asteen tutkinnon, ulkomaalaisten opiskelijoiden lukumäärää Suomessa lisätään, suomalaisten asiantuntijoiden kansainvälistymistä edistetään ja tekoälyosaamista vahvistetaan kaikilla sektoreilla.
– Samanaikaisesti Orpon hallitus on toteuttanut satojen miljoonien eurojen koulutusleikkaukset. Pääministerin olisi syytä ottaa itse asettamansa kasvutyöryhmän ehdotukset vakavasti ja miettiä, mitä tuli tehtyä, Palola sanoo.
STTK painottaa, että Suomi tarvitsee osaajia ja yksi merkittävimmistä kasvun esteistä on ammattitaitoisen työvoiman puute. STTK:n mukaan osaamistason nostamiseksi tarvitaan monia toimia.
STTK muun muassa jatkaisi oppivelvollisuuden pidentämistä tukevia toimia niin, että koko toisen asteen tutkinto voidaan suorittaa maksutta.
– Panostamalla aikuiskoulutukseen voidaan vastata jo työelämässä olevien työntekijöiden osaamistarpeeseen työn murroksen keskellä ja mahdollistetaan alan- ja ammatinvaihto. Myös korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisättävä, Palola listaa.
SUOMESSA tarvitaan työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa, jotta matalan syntyvyyden ja väestön ikääntymisen luomista haasteista selvitään. Tämä pitäisi olla maahanmuuttoa suitsineelle hallituksellekin selvää, STTK toteaa.
– Eikä riitä, että tänne tullaan muualta maailmasta käymään, vaan meidän on saatava heidät myös olemaan. Tässä niin lapsille kuin aikuisillekin tärkeä kiinnittymisen väylä on koulutus.
STTK muistuttaa, ettei digitalisaatio ole ainoastaan työelämän haaste vaan se ulottuu jokapäiväiseen elämäämme vauhdilla. Palola luonnehtii, että tekoäly luo paljon haasteita ja huoliakin, mutta kehityksen pyörää ei voi pysäyttää.
– STTK on esittänyt kansallista tekoälyohjelmaa, jonka turvin tuottavuus voitaisiin saada jälleen kasvu-uralle. Myös työnantajien on kannettava vastuunsa ja järjestettävä työntekijöilleen koulutusta työajalla ja työnantajan rahoittamana.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.