Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

STT:n tiedot: Uudet pakotteet saattavat tarjota keinot Helsingin areenan käyttöönottamiseksi

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Helsingin Ilmalassa sijaitseva Helsinki-halli kuvattuna 3. lokakuuta 2023.

Uudet Venäjän vastaiset pakotteet tarjoavat todennäköisesti keinot, joilla Helsingin areena voidaan saada käyttöön venäläis-suomalaisilta oligarkeilta joko hyvällä tai pahalla. Pakotepakettia valmistellaan Brysselissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Jääkiekkojoukkue Jokereiden entinen kotihalli on lojunut tyhjillään Helsingin Pasilassa toissa keväästä saakka, jolloin Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa. Osa areenan omistajista ja taustavaikuttajista kuuluu Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin.

EU on kohdistanut pakotteita sodan myötävaikuttajiin. STT:n tietojen mukaan uusissa pakotevalmisteluissa on kuitenkin neuvoteltu siitä, että pakotelistatut omistajat voisivat myydä jäädytettyä omaisuutta.

Niin ikään pakettiin on luonnosteltu selkänojaa pakkolunastuksille, jos Helsingin areenan kaltaista omaisuutta ei saada yleisön käyttöön suosiolla.

Hallin omistajista EU:n pakotelistalla ovat oligarkkiveljekset Arkadi ja Boris Rotenberg sekä Gennadi Timtshenko, jotka kietoutuvat lähelle Putinia. Yhdysvaltojen pakotteiden piiriin kuuluvat myös Boris Rotenbergin poika Roman ja liikemies Kai Paananen, jotka vaikuttavat areenan taustayhtiön hallituksessa.

Jos areena vaihtaisi omistajaa, pakotelistatun joukkion saamat kaupparahat pysyisivät yhä jäädytettyinä.

BRYSSELIN hallintokortteleissa valmisteltava 12. pakotepaketti sisältää siis todennäköisesti keinot, joiden avulla Helsingin areena voisi siirtyä toimintakykyisille omistajille. Suurimpana esteenä paketin valmistumiselle on Unkari, joka muiden maiden pitäisi saada hyväksymään paketti.

Tähän saakka Unkari on aina lopulta suostunut hyväksymään pakotteet. Omaisuuden myymiseen ja pakkolunastukseen ei tällä hetkellä kohdistu mitään erillistä vastustusta, vaan niissä kyse on teknisten yksityiskohtien hiomisesta.

Valmistelussa esillä olleista keinoista ensimmäinen olisi pehmeämpi. Siinä jäädytetyn omaisuuden myymiseen voisi esimerkiksi puolen vuoden ajan saada poikkeusluvan.

Jos omistajat päättäisivät myydä jäädytetyn omaisuutensa ja siihen myönnettäisiin lupa, muotoaan muuttanut varallisuus jäisi silti yhä jäihin.

Toinen keino puolestaan purisi tilanteisiin, joissa omaisuus haluttaisiin saada käyttöön vastoin myyjän tahtoa. Sillä annettaisiin nykyistä vahvempi selkänoja pakkolunastuksille.

PAKKOLUNASTUKSELLE sallittaisiin mahdollisuus, jos se hyväksytään EU-valtion kansallisessa lainsäädännössä.

Pakkolunastaminen on puuttumista omaisuudensuojaan, minkä vuoksi siitä on Suomessa säädetty perustuslaissa. Esimerkiksi ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) on sanonut Ylellä, että Helsingin areena pitäisi voida ottaa käyttöön yleisen edun nimissä.

Perustuslain mukaan omaisuuden pakkolunastuksen tulee perustua yleiseen tarpeeseen. Myös tässä tapauksessa omistaja saisi korvauksen, joka tosin Helsingin areenan tapauksessa jäisi niin ikään jäädytetyksi.

Suomessa luvan pakkolunastukselle voisi myöntää valtioneuvosto eli hallitus vastuuministeriön esittelystä. Valtioneuvoston päätöksestä voisi valittaa.

Pakotelistattua omaisuutta ei lainsäädännön väljyydestä huolimatta ole Suomessa aiemmin pakkolunastettu. EU-tason kirjaus kuitenkin antaisi lisämahdollisuuksia pakkolunastuksen menestymiselle.

Sanoman urheilutoimitus kertoi viime viikolla lähteeseensä nojaten, että ulkoministeriössä valmistellaan parhaillaan pakkolunastusta.

OMA kysymyksensä on, kiinnostaisiko hallin nykyisiä omistajia myydä osakkeet tilaisuuden tullen.

Ainakin syyskuussa esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi, että näin olisi. Myös STT:n tietojen mukaan halliyhtiön osakkeista on neuvoteltu.

Helsingin areenan tapauksessa jäädytettynä ei ole halli itse, vaan pakotelistattujen osakkeet hallin taustayhtiöissä. Pakotteet estävät hallin käytön, koska hallin vuokrauksen esimerkiksi konserttiin voisi katsoa olevan suora rahansiirto pakotelistatuille.

Areenan taustayhtiössä Helsinki Halli Oy:ssä määräävää valtaa käyttää Arena Events Oy. Sen omistavat omien yhtiöidensä kautta Rotenbergin veljekset ja Timtshenko.

Arena Eventsin osuus varsinaisessa taustayhtiössä oikeuttaa oligarkit yli 94 prosentin äänioikeuteen. Ulosottolaitos on jäädyttänyt omaisuuden.

Taustayhtiö Helsinki Halli Oy:n hallitusta johtaa Boris Rotenbergin poika Roman, ja hallituksessa istuu myös Kai Paananen.

Paananen ei halunnut marraskuun lopulla kommentoida STT:lle omistajien halua myydä halli tai mahdollista pakkolunastusta.

STT / Mikko Gustafsson, Markku Uhari

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE