Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STT:n toimittaja oli pyytänyt ministeriön julkaisemia viestejä

Kuvia liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin 14. syyskuuta 2016 julkistamasta ministeriön ja Finavian hallituksen entisen puheenjohtajan Riitta Tiuraniemen välisestä viestinvaihdosta syksyllä 2015. Bernerin mukaan ministeriön nettisivuilla julkaistut viestit osoittavat, ettei omistaja ole estänyt yhtiön hallitusta nostamasta kanteita.

STT:n toimittaja oli pyytänyt liikenne- ja viestintäministeriöstä (LVM) Finavia-jupakkaan liittyviä viestejä, jotka ministeriö keskiviikkoiltana julkaisi verkkosivuillaan. Viestejä ei ole toimitettu niitä pyytäneelle toimittajalle.

Sen sijaan ministeriö laati viesteistä oman tiedotteensa, jonka yhteydessä ne julkaistiin. Tiedotteen mukaan viestit on myös toimitettu eduskunnan tarkastusvaliokunnalle.

Osa viesteistä liittyy viime viikonloppuna uutisoituun kansliapäällikkö Harri Pursiaisen sähköpostiviestiin. Toimittaja pyysi runsas viikko sitten eli tiistaina 6. syyskuuta kyseiseen viestiin liittyvää viestiketjua, koska ministeri Anne Berner (kesk.) oli itse aiemmin haastattelussa viitannut siihen.

Ministeriö teki asiassa virallisen, valituskelpoisen ratkaisun. Sen mukaan “ministeriö ei voi luovuttaa sähköpostiviestiketjua, koska sellaista ei ole olemassa”.

Muut nyt julkaistut viestit ovat Finavian hallituksen ex-puheenjohtajan Riitta Tiuraniemen ja ministeri Anne Bernerin sekä kansliapäällikkö Harri Pursiaisen välisiä tekstiviestejä viime vuoden syyskuun ja joulukuun välillä.

Näitä viestejä STT:n toimittaja pyysi kuluvan viikon tiistaina eli vuorokautta ennen kuin LVM tiedotti niistä ja julkaisi ne. Tähän pyyntöönsä toimittaja ei ole saanut vastausta.

Tietopyynnöt tehtiin julkisuuslain perusteella. Julkisuuslain mukaan viranomaisten pitää toimittaa heiltä pyydetyt julkiset asiakirjat pyytäjälle mahdollisimman pian, viimeistään kahden, poikkeustapauksissa neljän viikon kuluttua niiden pyytämisestä.

Lisää aiheesta

Minna Holopainen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE