Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Suomalaiset eivät leveilleet Levillä – naisten pujottelun vei Yhdysvaltain ykköstykki

Naisten alppihiihdon ykköstykki Yhdysvaltain Mikaela Shiffrin nousi vakuuttavasti ykköskorokkeelle maailmancupin pujottelussa Kittilässä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johtanut Shiffrin, 23, voitti kisan lopulta 0,58 sekunnin erolla Slovakian Petra Vlhovaan. Kolmossijalle laski Itävallan Bernadette Schild, joka kipusi toisella kierroksella peräti yhdeksän sijaa.

Jo 17-vuotiaana maailman huipulle noussut Shiffrin on voittanut pujottelucupin peräti viisi kertaa. Amerikkalainen valloitti kahdella edelliskaudella myös maailmancupin kokonaiskilpailun.

Suomalaisnaisten panos kilpailussa jäi vaisuksi, sillä kaikki viisi suomalaista karsiutuivat toiselta kierrokselta. Parhaaseen vauhtiin Levillä ennätti Nella Korpio, joka päätyi ensimmäisellä kierroksella 53:nneksi.

– Päällimmäinen tunne on pettynyt. Ei ollut sitä, mitä lähdin hakemaan. Oli aika kaukana täydellisestä laskusta, Korpio sanoi Ylen tv-haastattelussa.

Hän jäi 3,32 sekuntia kärjestä ja runsaan sekunnin jatkopaikasta. Kia-Emilia Hakala oli 55:s, Erika Pykäläinen 56:s ja Julia Toiviainen 59:s. Mathilda Lassenius ei päässyt maaliin.

Levillä kisataan sunnuntaina miesten pujottelucupin avauskilpailu. Naisten pujottelucup jatkuu Yhdysvaltain Killingtonissa 25. marraskuuta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE