Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Suomalaiset ovat juuri nyt SDP:n takana monella rintamalla – tuore kysely todistaa silti heiluriliikettä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Toimituksen kommentit

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Antti Lindtmanin SDP on nousussa, Petteri Orpon kokoomus ja Riikka Purran perussuomalaiset laskussa.

Lähdetään liikkeelle vaikka tästä: tänään julkistettu syksyn puoluebarometri jatkaa SDP:n hyvien mittausten putkea.

Rane Aunimo

Demokraatti

Viime viikolla SDP mittautti Helsingin Sanomien gallupissa 22,8 % kannatuksen, korkeimman luvun liki yhdeksään vuoteen.

Perinteisten puoluegallupien rinnalla puolueet ovat kiinnostuneita kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän puoluebarometrin sadosta, joka ei ole samalla tavalla herkkä reagoimaan vain päivänpolttavien asioiden koukkuihin.

Saadaan laajempaa kaarta ja pitkäaikaisempia kehityskulkuja, vaistotaan piilevää kannatusta ja notkahdusta.

Puoluebarometri on myös ennustanut luotettavasti tulevien eduskuntavaalien voittajan, kun päästään tarpeeksi lähelle vaaleja.

Tästä mittauksesta ei kannata siis vielä repiä pelihousujaan kevään 2027 eduskuntavaalien näkökulmasta. Niihin on vielä kaksi ja puoli vuotta.

Silti puolueväkeä kiinnostaa, mihin suuntaan barometri puolueita kuljettaa.

NYT julkaistussa syksyn 2024 barometrissä suomalaiset suhtautuvat myönteisimmin juuri SDP:hen (44 %). Luku syntyy, kun laskee yhteen puolueeseen erittäin myönteisesti ja melko myönteisesti suhtautuvat.

Kyse on eräänlaisesta kannatuspotentiaalista, ei suorasta tuesta äänen muodossa.

Suhtautuminen SDP:hen on kohentunut kolme prosenttiyksikköä keväällä tehdystä edellisestä mittauksesta. Ainakin suunta on siis demareille suopea, vaikka monesta julkisesta kohusta voisi muutakin luulla.

Kokoomus porskuttaa nyt kyselyn kakkosena 42 prosentilla. Hallitusvastuu ei ole puoluetta pahemmin hetkauttanut, sillä vuosi sitten puolueeseen suhtautui myönteisesti 43 % ja viime keväänä 42 %.

Puoluegallupeissa näkyvää jonkinlaista alavirettä näkyy puoluebarometrissä siis ohuena laskutrendinä, mutta mistään synkästä pudotuksesta ei voi vielä puhua.

Myös SDP:n nykylukemaa voi katsoa monesta vinkkelistä.

Vuosi sitten mitattiin kyselyhuippu 48 prosenttia, josta tultiin keväällä alas kaikkiaan 7 prosenttiyksikköä. Kolmen prosenttiyksikön nousu palauttaa SDP:n puoluebarometrin kärkeen, mutta luku on alempi kuin vuosi sitten.

Muistutettakoon vielä sekin, että kaikki muutokset mahtuvat SDP:n nykyisen puheenjohtajan Antti Lindtmanin aikakauteen. Selitykset heilahtelusta menevät paljon puheenjohtajaa syvemmäs.

KESKUSTAOIKEISTOSTA taas keskusta on tehnyt vuoden aikana suurin piirtein vastaavaa nousua kuin kokoomus laskua.

Keskustaan suhtautuu myönteisesti nyt 41 prosenttia vastaajista, ja nousua on tullut vuodessa kolme prosenttiyksikköä.

Keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen voi katsoa kohti kevään tuplavaaleja orastavalla toiveikkuudella, vaikka ehdokasasettelussa onkin ongelmia. Kaikista puolueista keskustalla on myös selvästi vähiten siihen erittäin kielteisesti suhtautuvia.

Perussuomalaisilla menee sen sijaan heikommin: puolue romahti kevään luvuista peräti kuusi prosenttiyksikköä 28 prosenttiin. Se on myös maan torjutuin puolue.

Perussuomalaisten lohdutus tulee korkeintaan siitä, että toteutuneena kannatuslukuna vaaleissa 28 % riittää kaikkien vaalien voittoon. Muuten onnen pirskahduksiin ei ole juuri aihetta.

Omat murheensa ovat myös vihreillä, jotka niiasivat kevään lukemista neljä prosenttiyksikköä. Puolue on lisäksi varsin epäsuosittu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE