Ulkomaat
1.9.2026 11:06 ・ Päivitetty: 1.9.2026 11:10
Suomalaissotilaita Grönlanti-harjoitukseen, myös erikoisjoukkoja tanskalaisten tueksi
Suomi lähettää Merivoimien henkilöstöä ja Utin jääkärirykmentin erikoisjoukkoja Tanskan johtamaan Arctic Endurance 26 -harjoitukseen, kertoo Puolustusvoimat.
Tanskan asevoimien mukaan pitkin vuotta jatkuneen harjoituskokonaisuuden tarkoituksena on muun muassa ylläpitää sotilaiden kykyä toimia Grönlannin olosuhteissa ja Pohjois-Atlantilla.
PUOLUSTUSVOIMIEN mukaan alkusyksyn aikana harjoituksessa opetellaan työskentelyä arktisessa ympäristössä.
Merivoimista paikalle lähtee kolme suomalaista, jotka ovat Tanskan merivoimien aluksilla 2-3 viikon ajan. Tavoitteena on kerätä kokemuksia fregattiluokan monitoimialusten toiminnasta arktisella valtamerialueella.
Alukset liikkuvat muun muassa Grönlannin ja Färsaarten merialueilla.
- Saatuja kokemuksia hyödynnetään muun muassa Pohjanmaa-luokan alusten käyttöönotossa sekä henkilöstön koulutuksessa, Puolustusvoimien tiedotteessa kerrotaan.
Puolustusvoimien mukaan saman harjoituksen aikana myös Utin jääkärirykmentin erikoisjoukot toimivat yhdessä liittolaistensa kanssa.
Puolustusvoimat ei ole kertonut tarkemmin, operoivatko suomalaiset erikoisjoukkojen sotilaat Grönlannin mantereella vai muualla alueella. He ovat asevoimien palkattuja ammattilaisia.
VIIMEKSI TAMMIKUUSSA kaksi suomalaista yhteysupseeria osallistui tanskalaisten harjoitukseen Grönlannissa.
Tanska on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan Grönlannissa ja arktisella alueella sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump väläytteli ajatusta maailman suurimman saaren liittämisestä Yhdysvaltoihin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
