Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomelle haaste EU-tuomioistuimeen kabotaasisäännöistä

Euroopan komissio on päättänyt haastaa Suomen ja Tanskan EU:n tuomioistuimeen, koska maat eivät ole soveltaneet asianmukaisesti kabotaasiliikennettä koskevia sääntöjä. Kabotaasi tarkoittaa maan sisäistä kuljetusta kulkuneuvolla, joka on rekisteröity toiseen maahan. EU:n asetuksen mukaan liikenteenharjoittajat, joilla on yhteisön liikennelupa, voivat kansainvälisen kuljetuksen purkamisen jälkeen tehdä kolme kansallista kuljetusta toisessa jäsenvaltiossa.

Suomen lainsäädännössä kabotaasi kuitenkin rajoitetaan kymmeneen kuljetukseen kolmen kuukauden aikana. Komission mukaan lisärajoitus ei ole perusteltu. Lisäksi asetuksen mukaan jokaiseen kabotaasikuljetukseen voi sisältyä useita lastaus- ja purkupaikkoja. Suomen lainsäädännön mukaan jokainen lastaus tai purku muodostaa kabotaasikuljetuksen.

Suomen hallitus on kuitenkin ehdottanut kabotaasia koskevan lainsäädännön muuttamista EU-säännösten mukaiseksi. Eduskunta äänestää asetusluonnoksesta pian.

Komissio kertoo olevansa tästä tietoinen, ja jos Suomi muuttaa kabotaasia koskevia asetuksiaan, komissio voi harkita tekemäänsä päätöstä uudelleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE