Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

19.5.2026 08:38 ・ Päivitetty: 19.5.2026 08:38

Suomen aloite: Itämeri-edustajat ottivat kantaa drooniuhkiin

iStock
Julkilausumassa komite kehottaa Itämeren hallituksia vahvistamaan ilmapuolustusyhteistyötä. Kuvituskuvassa miehittämätön ilma-alus eli drooni.

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin pysyvä komitea ilmaisee tukensa Suomelle ja muille Itämeren alueen demokraattisille maille, joiden ilmatilaa on loukattu Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan seurauksena.

Demokraatti

Demokraatti

Komitean julkilausuma syntyi Suomea konferenssissa edustaneen kansanedustaja Saku Nikkasen (sd.) aloitteesta. Nikkanen nosti esiin ilmatilan loukkaukset, joiden kohteeksi Suomi, Viro, Liettua, Latvia ja Puola ovat joutuneet.

Tiedotteen mukaan Nikkanen nosti esimerkiksi viime perjantaisen Uudellemaalle annetun hätävaroituksen, jonka myötä hävittäjät nousivat valmiuteen, Helsinki-Vantaan lentoasema suljettiin melkein kolmeksi tunniksi ja noin 1,8 miljoonaa ihmistä kehotettiin pysymään sisätiloissa.

Nikkanen muistutti, ettei kyse ole yksittäistapauksista, vaan sodan suorista ja jatkuvista vaikutuksista Euroopan lähialueilla.

Pysyvä komitea hyväksyi Nikkasen aloittaman keskustelun päätteeksi julkilausuman, jossa ilmaistaan solidaarisuus Suomelle ja muille ilmatilaloukkausten kohteeksi joutuneille demokraattisille maille.

Julkilausumassa komitea kehottaa Itämeren alueen hallituksia vahvistamaan ilmapuolustusyhteistyötä, investoimaan ilmatilan valvontaan sekä varmistamaan siviiliväestön suojelu ja asianmukainen viranomaisviestintä. Komitea korosti myös parlamentaarista valvontaa.

Itämeren parlamentaarikkokonferenssin pysyvä komitea kokoontui Saksan Neustadtissa 17.-18. toukokuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU