Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Suomen kauppatase pinnisti ylijäämäiseksi maaliskuussa

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi maaliskuussa lähes kymmenen prosenttia vuoden takaisesta ja oli 7,7 miljardia euroa, ilmenee Tullin ennakkotiedoista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viennin arvoa lisäsi sekä viennin määrän että vientihintojen kohoaminen. Teollisuuden koneiden ja laitteiden viennin arvo kasvoi 35 prosenttia ja energiatuotteiden viennin arvo 19 prosenttia vuoden takaisesta.

-  Viennin laskutrendi on hieman tasaantunut, mutta uusien tilauksien vaisu virta viittaa viennin heikkouteen lähitulevaisuudessa, arvioi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki Twitterissä.

Tavaroiden tuonnin arvo laski runsaan kymmenesosan viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Energiatuotteiden tuonnin arvo laski 39 prosenttia.

VIENNIN kasvun ja tuonnin supistumisen seurauksena Suomen kauppatase kohosi maaliskuussa 65 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Edellisen kerran kauppatase oli ylijäämäinen marraskuussa.

Kauppatase kuvaa tavaroiden ulkomaankaupan tasapainoa viennin ja tuonnin osalta.

Koko alkuvuoden eli tammi-maaliskuun ajalta kauppatase oli 915 miljoonaa euroa alijäämäinen. Satamalakko supisti merkittävästi tavaroiden ulkomaankauppaa helmikuussa.

Suomen suurin kauppakumppani oli maaliskuussa Saksa sekä viennin että tuonnin osalta. Toiseksi eniten tavarakauppaa käytiin Ruotsin kanssa.

Idänkaupan jyrkkä väheneminen näkyy selvästi maaliskuun luvuissa. Tavaroiden vienti Venäjälle supistui 71 prosenttia ja tuonti Venäjältä 87 prosenttia vuoden takaisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE