Politiikka
15.12.2019 15:55 ・ Päivitetty: 15.12.2019 15:55
”Suomen osuus tulee olemaan useita miljoonia, eikä sitä meiltä kysytä” – Varoitus ex-ministeriltä: On varauduttava massiivisiin väestönsiirtoihin
Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soinivaara kehottaa varautumaan suuriin väestönsiirtoihin tulevaisuudessa. Hän kirjoittaa verkkosivuillaan, ettei ole realistista pysäyttää ilmaston lämpenemistä kahteen asteeseen, puolestatoista asteesta nyt puhumattakaan.
”Edessä on massiivisia väestönsiirtoja, kun esimerkiksi sadat miljoonat intialaiset jäävät ilman vettä Tiibetin jäätiköiden sulaessa.”
”Satojen miljoonien ihmisten asuttaminen uudestaan ei ole aivan kivuton asia. Minne he menevät? Katse kääntyy tietysti harvaan asuttuihin maihin kuten Australiaan – ja esimerkiksi Suomeen. Suomen osuus tulee olemaan useita miljoonia, eikä sitä meiltä kysytä”, Soininvaara arvioi.
Vihreiden ex-puheenjohtaja sanoo, että ilmastonmuutoksen edistämistä kannattavien puolueiden tulisi Suomessa ajatella myös tätä.
”Tosiasiassa heidän politiikkansa johtaa juuri siihen ”väestönvaihtoon”, jota he julkistetuissa ohjelmissaan vastustavat.”
Soininvaaran mukaan ilmastonmuutokseen sopeutuminen on ”niin giganttinen haaste”, että siihen olisi pitänyt alkaa varautua jo vuosia sitten.
”Jos siis uskon, että ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä epäonnistutaan, kannattaako siis luopua sen vastustamisesta. No ei todellakaan. Vaikka lämpeneminen kolmella asteella on katastrofaalista, lämpeneminen neljällä asteella on vielä moninkertaisesti kasastrofaalisempaa.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.