Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Suomen Yrittäjät esitteli vaihtoehtoja irtisanomislakikiistaan – listalla sunnuntai- ja ylityökorvauksiin puuttuminen

Kari Hulkko

Irtisanomislakikiistassa voimakkaasti profiloituneen Suomen Yrittäjien mielestä hallituksen on tehtävä määrätietoisesti työllisyyttä lisääviä toimenpiteitä, vaikka niitä vastustetaan poliittisin lakoin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen Yrittäjät kertoo kannustavansa hallitusta edistämään pienten yritysten työllistämisen helpottamista, mutta tarjoaa irtisanomissuojan keventämiselle myös vaihtoehtoja.

Suomen Yrittäjät esitteli tänään kahta omaa vaihtoehtoaan nykyisen työtaistelutilanteen ratkaisemiseksi, ja mukana oli tuttuja teemoja. Ensimmäinen vaihtoehto on uudistaa työaikalaki niin, että poistetaan sopimisen kiellot järjestäytymättömiltä yrityksiltä ja annetaan niille sama liikkumatila, joka on työnantajaliittoihin kuuluvilla yrityksillä.

Samalla pitää Suomen Yrittäjien mielestä mahdollistaa paikallinen sopiminen luottamusvaltuutetun tai koko henkilöstön kanssa myös niissä tapauksissa, joissa yleissitova työehtosopimus määrää osapuoleksi luottamusmiehen.

Toinen Suomen Yrittäjien esittelemä vaihtoehto olisi laajempi työllistämispaketti. Siinä olisi neljä elementtiä, joihin kuuluvat luopuminen takaisinottovelvollisuudesta ja mahdollisuus sopia sunnuntaikorvauksista työntekijän ja työnantajan välillä laista ja työehtosopimuksesta poiketen. Mukana olisi myös mahdollisuus sopia ylityökorvauksista työntekijän ja työnantajan välillä laista ja työehtosopimuksesta poiketen. Neljäntenä elementtinä olisi ensimmäisen sairauspäivän säätäminen palkattomaksi.

Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Jyrki Mäkysen mukaan tuore työllisyyskatsaus kertoo, että kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu työllisyysastetrendi ei ole viime kuukausina parantunut.

– Tämä on signaali siitä, että tarvitaan lisää toimenpiteitä, Mäkynen sanoo.

STT–OLLI KUIVANIEMI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
27.3.2020
Työntekijöille lomautukset, omistajille yli 3 miljoonan euron osingot – ”Vastuuton ja törkeä päätös”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE