Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomenmaa: Näiltä alueilta Kaikkonen kahmi ääniä – asuu noin 3,2 suomalaista

Keskustan puheenjohtajakisassa kakkoseksi jäänyt puolustusministeri Antti Kaikkonen vei voiton suurimmassa osassa keskustan eteläisiä piirejä, jotka sijaitsevat kasvualueilla, kirjoittaa puolueen äänenkannattaja Suomenmaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aluekohtaisten äänestystulosten mukaan Kaikkonen sai kisan voittanutta elinkeinoministeri Katri Kulmunia enemmän ääniä Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kaakkois-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen äänestysalueilla.

Kulmuni sai muilla alueilla enemmistön äänistä taakseen, mukaan lukien Pohjois-Pohjanmaan, joka on keskustan piireistä suurin. Kulmuni voitti puheenjohtajavaalin 1092 äänellä, kun Kaikkonen keräsi 829 ääntä.

Suomenmaa laskee, että alueilla, joissa Kaikkonen sai enemmistön äänistä, asuu noin 3,2 miljoonaa suomalaista, kun taas Kulmunin voittamilla alueilla asuu 2,3 miljoonaa.

Suomen väestönkasvun on ennustettu keskittyvän seuraavien 20 vuoden aikana entistä voimakkaammin suuriin kaupunkeihin ja kasvukolmioon Helsinki-Tampere-Turku.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE