Tätä pohdimme ystäväni ja yhteistyökumppanini, ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmedin kanssa, kun ilmeni, ettei väistynyt hallitus tekisi lakiesitystä tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi eduskunnan edellyttämällä tavalla.

Lakiesityksen taustalla oli kansalaisaloite, jossa Ahmed oli asiantuntijana. Aloite oli ensimmäinen kerta, kun Suomessa vähemmistöyhteisössä kasvaneet, erityisen haavoittuvassa asemassa olevat naiset pyrkivät vahvistamaan oikeuksiaan lakimuutoksen keinoin.

Aloitteeseen johtanut polku käynnistyi jo vuosia aikaisemmin, kun silpomisen kokeneet tai sen uhan alla elävät tytöt keskustelivat kokemastaan Helsingin Tyttöjen talolla. Keskusteluissa tytöt ymmärsivät, että heille oli tehty väkivaltaa.

LAKIMUUTOS tyssäsi osin siksi, että osa oikeusministeriön työryhmän jäsenistä ei pitänyt mahdollisena kieltää tyttöjen sukuelinten silpomista puuttumatta samalla poikien ympärileikkaukseen.

Periaatteen voi ymmärtää, mutta se ei ole linjassa kansainvälisen sopimuskäytännön eikä yhdenkään maan lainsäädännön kanssa.

KANSAINVÄLISET ihmisoikeussopimukset määrittelevät tyttöjen sukuelinten silpomisen ihmisoikeusloukkaukseksi. Silpominen ei kuulu yhteenkään uskontoon, vaan sen taustalla on ajatus naisten kunnian kontrollista.

Silpominen on kielletty Suomen rikoslaissa pahoinpitelynä, mutta kansalaisaloitetta käsitellyt eduskunnan lakivaliokunta antoi keväällä 2021 oikeusministeriölle tehtäväksi selkeyttää lainsäädäntöä. Myös kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia valvovat tahot ovat edellyttäneet Suomelta lainsäädännön tarkentamista.

Nyt Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa tyttöjen silpomista ei kielletä täsmällisin laein.

POIKIEN ympärileikkaus poikkeaa sekä taustaltaan, motiiveiltaan että seurauksiltaan tyttöjen sukuelinten silpomisesta. Yksikään kansainvälinen sopimus ei pidä sitä ihmisoikeusloukkauksena. Ainoa maa, joka on kieltänyt sen lailla, on diktaattori Enver Hoxhan Albania.

Näitä kahta, ihmisoikeuksien näkökulmasta hyvin erilaista toimenpidettä ei voi sitoa yhteen sillä hinnalla, että Suomi jättää täyttämättä velvoitteensa suojella silpomisen uhreiksi joutuvia tyttöjä.

SILPOMISEN kieltävän lakimuutoksen ajaminen on vaatinut kansalaisaloitteen käynnistäjiä ylittämään kynnyksiä, joita enemmistöön kuuluvien ihmisten saattaa olla vaikea kuvitella. Silti lainsäädännön vesittymisestä ei käynnistynyt kunnon keskustelua. Jokaisen ihmisoikeuksista kiinnostuneen on syytä kysyä, miksi.

Kun haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset puolustavat oikeuksiaan, heidän rinnallaan kulkeminen on vähintä, mitä muilta voi vaatia.