Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Suunnittelu- ja konsulttialan tes-neuvotteluissa ei tulosta — YTN arvioi neuvottelujen jatkamisen edellytyksiä

Ylemmät toimihenkilöt YTN:n ja Teknologiateollisuus ry:n välisissä työehtosopimusneuvotteluissa ei saavutettu neuvottelutulosta suunnittelu- ja konsulttialalla työskentelevien ylempien toimihenkilöiden osalta.

Demokraatti

Demokraatti

YTN kertoo tiedotteessaan, että tulosta yritettiin saada aikaan vielä tänään perjantaina.

”Neuvotteluissa suurin haaste on ollut työajanpidennyksen kohtalo. Ennen sen ratkaisemista ei ole voitu edes keskustella palkankorotuksista.”

Teknologiateollisuus ry:n ja YTN torstaina päättyneen suunnittelu- ja konsulttialan työehtosopimuksen piirissä on noin 43 000 ylempää toimihenkilöä.

Suunnittelu- ja konsulttialan vastuullinen asiamies Tuula Aaltola toteaa tiedotteessa, että ”tällä alalla sopimuksen syntyminen tulee olemaan erityisen haastavaa, koska alan tavoitteena on kuroa umpeen palkkaeroa vastaaviin aloihin”.

YTN arvioi vielä viikonlopun yli neuvottelujen jatkamisen edellytyksiä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE