Kolumni

Raimo Väyrynen

Kirjoittaja on valtio-opin emeritusprofessori.

”Suurin yksittäinen syy on jäsenkunnan ikärakenne” – kunnallisvaalien jälkitunnelmissa soi Winner takes it all

SDP:n kunnallisvaalimenestystä pohdittaessa on nähtävissä kaksi koulukuntaa.

Toisen mukaan puolue selviytyi voittajana, kun vertailukohtana käytetään vuoden 2015 eduskuntavaaleja. Toisen näkökannan mukaan ääniosuuden hienoinen lasku oli tappio edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna, kun otetaan huomioon se, että oppositioasemasta käsin olisi pitänyt pystyä parempaan suoritukseen.

Kunnallisvaaleja voi verrata vain edellisiin vastaaviin vaaleihin ja sen vuoksi kyseessä ei ollut taas kerran torjuntavoitto, vaan ilmeinen tappio. Paljon ei lohduta se, että keskusta saavutti huonoimman vaalituloksen toisen maailmansodan jälkeen.

Kunnasta toiseen tulokset vaihtelevat tosin selvästi. Muun muassa Vantaalla ja Tampereella noustiin niukasti suurimmaksi puolueeksi. Tämä johtui suurelta osin onnistuneesta ehdokasasettelusta; Antti Lindtman, Sanna Marin ja Lauri Lyly vetivät mukanaan tuntuvan joukon puoluetovereita.

Helsingissä vaalitulokseen vaikutti varmaan pormestarivaali ja Jan Vapaavuoren saama huikea äänimäärä. Myös Tuula Haatainen keräsi aivan kunniallisen äänipotin ja ehdolla olleet kansanedustajat selviytyivät kuivin jaloin ja Eero Heinäluoma jopa hyvin.

Yksinkertaisesti puoluejohdossa ja sen asettamissa teemoissa ei kuulunut Helsingin ääni millään tavalla.

Näissä vaaleissa toteutui urheilussa ja liikemaailmassa tuttu ”winner takes all”-ilmiö.  Voittajat rohmuavat suurimman osan äänistä, maineesta ja rahasta. Muut jäävät mopen osalle, vaikka vaaleille onkin tunnusomaista, että voittajat vetävät mukanaan myös vähemmän onnekkaita. Tämä ilmiö näkyi myös Turussa, jossa oli ehdokkaina peräti kolme puoluejohtajaa ja Espoossa, jossa valituiksi tulivat kaksi istuvaa ministeriä.

Kuitenkaan ei voi kiertää sitä tosiasiaa, että Helsingissä vaalit menivät SDP:n kannalta penkin alle. Tuloksena oli kolmen prosenttiyksikön tappio ja historiallisesti käsittämätön alhainen 13.8 prosentin ääniosuus.

Luonnollisesti voidaan syitä etsiä valtakunnallisista tekijöistä. Esimerkiksi puoluejohto ei asettanut vaaliteemoja tavalla, jolla olisi ollut vastakaikua Helsingissä. Myös entinen ja nykyinen puoluesihteeri menestyivät vaaleissa vaatimattomasti. Yksinkertaisesti puoluejohdossa ja sen asettamissa teemoissa ei kuulunut Helsingin ääni millään tavalla. Olisi kuitenkin itsensä pettämistä mennä piiloon valtakunnallisten tekijöiden taakse.

Se näkyy sekä ehdokasasettelussa että äänestäjäkunnassa; olemme eläkeläisten puolue.

Mielestäni suurin yksittäinen syy on jäsenkunnan ikärakenne. Se näkyy sekä ehdokasasettelussa että äänestäjäkunnassa; olemme eläkeläisten puolue.

Monet niistä, jotka olivat radikaaleja 1960-ja 1970-luvuilla ovat edelleenkin päättämässä asioista (ja on niitä ikätovereita muissakin puolueissa; Kanerva, Kääriäinen, Pekkarinen, Puska jne.). Eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa; niin kauan kuin ääniä riittää, niin ehdolla voidaan hyvin olla. On kuitenkin hyvä huomata, että tämä vääristää myös puolueen asialistaa, sillä jokaisella ikäluokalla on omat mielenkiintonsa kohteet ja ne muuttuvat vain osittain vuosien mittaan.

Helsingissä SDP:n ehdokkailla on edessään tietty paradoksi. Puoluekokouksessa piirillä oli ehkä eniten nuoria ja erityisesti naisedustajia. He esiintyivät myös näkyvästi ja edukseen itse puoluekokouksessa. Monet heistä olivat ehdolla myös kunnallisvaaleissa, mutta äänisaalis jäi poikkeuksetta vähäiseksi. Ainoa poikkeus on Eveliina Heinäluoma, joka keräsi ääniä osaksi sukunimellään. Huono vaalimenestys koskee myös nuoria miesehdokkaita. Heistä ei yksinkertaiseksi ole ollut äänien kerääjiksi ja näkyviin kunnallisiin luottamustehtäviin sitten Osku Pajamäen.

Nuorten naisten menestyksen puolueen sisäisessä jäsenäänestyksessä saattaa selittää äänestysmenettely. Riittää, kun kohtuullinen määrä nuoria ehdokkaita, ehkä keskinäisen sopimuksen perusteella, äänestää toisiaan jäsenäänestyksen kärkisijoille. Kuitenkin huvenneen jäsenkunnan ja laajemman äänestäjäkunnan yhteys näyttää kadonneen, samoin kuin kyky tehdä todellista politiikkaa ja innostaa nuoria uurnille.

Kun vihreät surutta – ja kieltämättä epärehellisesti – kannattivat ja vastustivat samanaikaisesti kaupungin yleiskaavaa ja Malmin lentokenttää, niin ainakin minulle jäivät demareiden yleinen linja ja henkilökohtaiset tavoitteet epäselviksi. Näkyivätkö todella puolueen linjat esim. koulutuspolitiikassa?

Puoluejohto on tietysti kollektiivi, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö omia poliittisia tavoitteita voisi olla ja ajaa.

Lahden puoluekokouksessa Sdp:lle valittiin poikkeuksellisen nuori ja päteväkin puoluetoimikunta. Mutta missä näkyy sen alkuvaiheen työ? Kaikissa puolueissa, SDP mukaan lukien, politiikka keskittyy liikaa puheenjohtajan ympärille. Nyt olisi myös varapuheenjohtajien ja puoluetoimikunnan aika terästäytyä ja ryhtyä ajamaan oman piirin etujen sijasta myös valtakunnallista politiikkaa.

Puoluejohto on tietysti kollektiivi, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö omia poliittisia tavoitteita voisi olla ja ajaa. Ei julkisuudessakaan esiintyviä erimielisyyksiä pidä karttaa.  Se antaa itse asiassa kuvan moniäänisestä ja dynaamisesta puolueesta, johon voivat samaistua muutkin kuin eläkeläisetkin.

Peter Söderströmin tuoreen tutkimuksen mukaan SDP:n kannattajat ovat eniten jakautuneet eri yhteiskuntaluokkiin. Nyt olisi aika puhua monella äänellä ja tavalla, joka vetoisi ainakin useimpiin heistä.

Kolumni

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu Vantaa

Työtä välttelevien tarinat otsikoissa enteilevät tulevia uusia heikennyksiä työttömyysturvaan

Hallitus on varmasti taas tekemässä leikkauksia työttömyysetuuksiin tai järjestämässä uusia kyykytystoimenpiteitä työttömille.Miksi muutoin näitä työtä vältteleviä Mikkoja, Juusoja ja Osseja on päivittäin otsikoissa? Kansan tukea haetaan työttömien olojen kurjistamiselle. Kaikki työttömät tulee helposti leimatuksi työtä vältteleviksi juopoiksi pummeiksi, jotka elää ruhtinaallisesti muiden rahoilla.

Niitä juttuja ei juuri missään näe, kun työttömät hakevat satoja työpaikkoja eivätkä silti tule palkatuksi. Tositarinat siitä, että terveille ja työkykyisille työttömille tarjotaan vain palkatonta työtä kokeiluna tai kuntoutuksena, loistavat poissaolollaan. Työttömien määrä vaihtelee kysyttävältä taholta 200 000- 600 000 välillä. Vale, emävale, tilasto.

Te-palvelujen nettisivulla koko Suomessa on juuri nyt kokoaikaisia yli 12kk kestäviä palkallisia työpaikkoja auki  6992 kpl. Tuossa mukana siis lääkärit, johtajat, insinöörit ja muutkin korkeakoulutusta vaativat tehtävät. Siinäpä on jakamista sadoille tuhansille työttömille. Tuonne vaan tekemään hakuja ja katsomaan osuuko kohdalle omaa osaamista ja työkykyä vastaavia hommia lähimainkaan kotiseutuasi. Pitää ottaa huomioon, että kaikille muutto työn perässä ei ole mahdollista.

Työttömiä syytetään ja rangaistaan työttömyydestä, vaikka pula on selkeästi palkanmaksajista. Vihan lietsonta työttömiä kohtaan ei työpaikkoja lisää. Nykyaikana ei muutenkaan kenenkään työpaikka ole varma ja pysyvä, joten kannattaa miettiä mitä toivoo työttömille sanottavan tai tehtävän.

Työttömyys voi nimittäin osua omalle kohdalle ennemmin kuin arvaakaan.

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu Vantaa

Kolumni

Pekka Myllyniemi

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Lohjan kaupunginjohtaja.

Valtalaki oli itsenäisyysjulistuksen esinäytös – sen kaatuminen jyrkensi kansan kahtiajakoa

Suomi juhlii tänä vuonna satavuotista itsenäisyyttään valtiona. Suomen senaatti päätti itsenäisyysjulistuksesta tiistaina 4.12.1917. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen joulukuun 6. päivänä äänin 100-88. Suomen itsenäiseksi julistautumista vuonna 1917 olivat edeltäneet dramaattiset tapahtumat.

Suomen suuriruhtinas, Venäjän tsaari Nikolai II oli syrjäytetty maaliskuussa samana vuonna niin kutsutussa helmikuun vallankumouksessa. Venäjän heikkouden rohkaisema sosialistienemmistöinen eduskunta julistautui korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Tavallaan valtalaki oli itsenäisyysjulistuksen esinäytös.

Valtalain toimeenpano loppui kuitenkin lyhyeen. Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan. Yksituumainen eduskunta olisi ehkä pysynyt kasassa, mutta porvarilliset hyväksyivät hajotuksen ja panostivat uusiin vaaleihin. Sosialistit syyttivät heitä maanpetoksesta. Valtalain kaatuminen jyrkensi kahtiajakoa.

Lokakuun 1917 vaaleissa voimasuhteet kääntyivät sosialistien tappioksi 92-108. Vasemmiston menetettyä eduskunnassa enemmistönsä se alkoi radikalisoitua entistä enemmän. Sosialidemokraatit eivät enää osallistuneet hallitusvastuuseen. Svinhufvudin senaatti jäi selkärangattomaksi. Virkamiesten sana ei paljon painanut paikallistasollakaan. Maassa vallitsi hallituspula ja valtatyhjiö. Sitä täydentämään kiirehtivät aseelliset järjestöt.

Aktivistit perustivat suojeluskuntia, joihin haluttiin myös työväkeä, mutta radikalisoituva työväenliike ja sosialidemokraattinen puolue julistivat porvarien järjestyskaartit vihollisikseen ja alkoivat muodostaa työväenkaarteja.

Suomeen sijoitetussa venäläisessä sotaväessä vallitsi ”svoboda”.

Kerenskin hallitus pyrki pitämään Suomeen sijoitettua valtavaa sotaväkeä komennossaan, mutta sotaväessä vallitsi epäjärjestys, ”svoboda”.

Se merkitsi käytännössä Helsingissä ja muualla Suomessa melkoista kaaosta. Rikollisuus räjähti. Järjestysvallan romahdus ja venäläisten kurittomien sotilaiden väkivallan teot, maatalouslakot, elintarvikekeinottelu ja taloudellisen nousukauden jyrkkä loppu ajoivat maan syksyyn 1917 tultaessa elintarvikepulaan.

Kun eduskunta ja senaatti olivat vihollisen käsissä, työväenliike ei parlamentarismista perustanut. Viikko Pietarin bolševikkivallankaappauksen jälkeen käynnistyi yleislakko ”Me vaadimme” -ohjelmalla. Se koski palkkoja, elintarvikkeita ja kunnallislakeja.

Lakko oli myös valtapolitiikkaa kovin keinoin ja pitelemättömin seurauksin. Yhden lakkoviikon aikana sattui kymmeniä poliittisia surmia ympäri maata. Verilakon kuuluisin kuolonuhri oli kauppaneuvos Alfred Kordelin.

Sisällissodan jälkeen uhkasi Suomen muuttuminen saksalaiseksi kuningaskunnaksi.

Joulukuun 4. päivän itsenäisyysjulistus oli Svinhufvudin senaatin ohjelman ensisijainen tavoite: ”maan poliittisen riippumattomuuden turvaaminen”. Erityisesti ajankohtaan vaikutti kuitenkin toisaalta Saksan toiminta ja suoranainen kehotus itsenäisyysjulistuksen antamiseen. Toisaalta senaatille itsenäisyyden julistamisen teki mahdolliseksi Pietarissa marraskuun alussa 7.- 8.päivinä tapahtunut bolševikkien vallankaappaus.

Seuraavana vuonna 1918 kahtiajakautunut kansa jouti kokemaan punakapinan, vapaustaistelun ja lopulta verisen sisällissodan, joka seurauksineen vaati lähes 40 000 ihmisen hengen.

Sisällissodan jälkeen uhkasi Suomen muuttuminen saksalaiseksi kuningaskunnaksi. Vaati Saksan häviämisen maailmansodassa, ettei näin käynyt. Suomen muuttuminen suomalaiseksi tarvittiin tasavaltainen hallitusmuoto heinäkuun 17. päivänä 1919 ja K.J.Ståhlberg ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi sekä lisäksi Tarton rauha ja punavankien armahtaminen.

Vasemmisto ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää.

Itsenäisyyspäivän vieton ajasta on ollut useita mielipiteitä.

Itsenäisyyden alkuvaiheessa oikeiston mielestä Suomi irrottautui Venäjästä vasta sisällissodan päätyttyä. Vasemmisto puolestaan ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska kansanvaltaa edustanut Suomen eduskunta oli tällöin julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi.

Laajemmin joulukuun 6.päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien.

26.11.1937 annetun lain 1§:n nojalla ”Suomen itsenäiseksi tasavallaksi julistamisen muistoksi on joulukuun kuudetta päivää, jota tässä laissa sanotaan itsenäisyyspäiväksi, vuosittain vietettävä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä.”

Pekka Myllyniemi

Kirjoittaja on entinen kansanedustaja ja Lohjan kaupunginjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Turvallisuuspolitiikka ei voi olla sisäänpäin käpertyvää varautumista, kirjoittaa Erkki Tuomioja

Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään. Monet maat maailmassa voivat juhlia pitempiaikaista itsenäisyyttä, mutta harvoissa se on perustunut yhtä pitkäaikaiseen kansanvaltaan kuin Suomessa.

Olimme ensimmäinen maa joka jo vuonna 1906 toteutti yleisen ja yhtäläisen ja ääni- ja vaalioikeuden sekä miehille että naisille. Vuoteen 1917 mennessä vain Norja, Tanska ja Islanti olivat valtiollisella tasolla tehneet samoin.

Kansanvalta on Suomessakin ollut monesti koetuksella, mutta sisällissodan jälkeen hyväksytty tasavaltalainen perustuslaki on kuitenkin keskeisiltä piirteiltään edelleen voimassa. Se hyväksyttiin sen jälkeen kun valkoisen Suomen kuningashaaveet romahtivat Saksan keisarikunnan luhistumiseen syksyllä 1918, mikä samalla pelasti Suomen päätymästä Saksan vasallivaltioksi.

Demokratiamme kesti, vaikka natisten.

1930-luvulla fasismin nousu Euroopassa uhkasi demokratiaa, mutta Suomessa vaara torjuttiin. Suomi joutui toiseen maailmansotaan mukaan, ensin Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi ja jatkossa ajautuen Natsi-Saksan kanssasotijaksi, mutta demokratiamme kesti, vaikka natisten, nämäkin koettelemukset.

Demokratiamme on kestänyt siksi, että se ei ole tarkoittanut ainoastaan kaikkien tasavertaista oikeutta päättää vapaissa vaaleissa kansakunnan suunnasta vaan siksi, että tämän valtiollisen kansalaisoikeuden rinnalla olemme halunneet asteittain toteuttaa ja laajentaa kansanvallan tasa-arvo periaatteen myös koskemaan taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä perusoikeuksia.

Sodan jälkeen olemme onnistuneet rakentamaan hyvin toimivan pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Sen kansalaisina voimme olla ylpeitä siitä että Suomi on jo usean vuoden ajan arvioitu maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi.

Koskaan aikaisemmin ei tällainen keskinäisriippuvuus ole ollut yhtä selvää kuin tänään.

Itsenäisyys ei ole koskaan tarkoittanut täydellistä riippumattomuutta muista. Päinvastoin, itsenäisyyden edellytys on, että osaamme toimia oikealla tavalla yhdessä niin naapureiden kanssa, Euroopan unionissa kuin koko kansainvälisen yhteisön jäseninä. Koskaan aikaisemmin ei tällainen keskinäisriippuvuus ole ollut yhtä selvää kuin tänään.

Suomenkin turvallisuuden suurimmat haasteet liittyvät ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ja muuhun maailmanlaajuiseen kestämättömään kehitykseen. Myös sosiaalinen kestämättömyys ja globalisaation tuomion hyötyjen räikeän epätasa-arvoinen jakaantuminen voivat johtaa arvaamattomiin kriiseihin ja konflikteihin. Suomessa ei kuitenkaan vielä ole sellaisia etnisiä, uskonnollisia, kielellisiä tai sosiaalisia jakolinjoja jotka voisivat aiheuttaa sisäistä epävakautta ja joita ulkopuoliset voisivat käyttää meitä vastaan vihamielisissä tarkoituksissa.

Tällaisessa maailmassa turvallisuuspolitiikka ei voi olla sisäänpäin käpertyvää varautumista, vaan sen tulee olla kriisien ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn suuntautuvaa aktiivista vaikuttamista. Elämme kasvavan ja jakamattoman keskinäisriippuvuuden maailmassa, jossa kestävyyttä ja turvallisuutta ei synny voimapolitiikalla, rajojen sulkemisyrityksillä eikä vastakkainasetteluilla vaan ainoastaan mahdollisimman laajalla monenkeskisellä yhteistyöllä.

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Kolumni

Antton Rönnholm

Kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri.

Yhdistäjä 2018: Pisin matka nyky-Suomessa ei ole Utsjoelta Hankoon. Se on kävely Rautatientorin poikki, kirjoittaa Antton Rönnholm

Itsenäisyyden juhlavuonna koin kaksi kulttuurielämystä, jotka liittyvät satavuotiseen historiaamme. Ne kertoivat, miten maamme on muuttunut, ja kysyivät, mihin sen pitäisi mennä.

Näytelmässä Erottaja 1917–1918 kuvataan palvelijatar Ida Redsvenin kohtalokkaasti päättyvä tarina kansalaissodan ajalta. Siitä miten punainen valo syttyi Hakaniemen tornissa 27.1. ja mitä sitten tapahtui. Siitä miten yksittäisen ihmisen toiveet oikeudesta ja unelmat vapaudesta murskautuvat historian pyörteissä.

Mietin omaa isoisääni tuossa sodassa. Mietin äitini kasvatusäitiä, joka Viipurissa tuona keväänä asettui ensin venäläisten jonoon, josta hänet ohjasi pois tuttu valkoinen. Tuosta jonosta ammuttiin kaikki.

Näytelmä esitetään Helsingin Erottajalla aivan lähellä Smolnaa, jossa punaiset pitivät päämajaansa. Nyt vastapäätä teatteria sijaitsee perussuomalaisten puoluetoimisto. Näytelmän havainto on, että kaikki halusivat parempaa ja kaikki kokivat olevansa oikeassa. Ja miten kaikki alkoi huutamisesta.

Pisin matka Helsingissä vuonna 1918 oli matka Pitkänsillan yli. Pisin matka nyky-Suomessa ei ole Utsjoelta Hankoon. Se on kävely Rautatientorin poikki. Vaikka leirit on siivottu pois, ne ovat henkisesti yhä läsnä.

Yhtenäiskulttuurin aika oli ohi.

Perjantaina 12 toukokuuta kiirehdin Temppeliaukion kirkkoon. Siellä esiintyi juhlakonsertissaan sellisti Arto Noras ja hänen oppilaitaan kolmessa polvessa.

Temppeliaukiota rakennettiin tasan 50 vuotta 1918 tapahtumien jälkeen. Tuolloin Woodstockissa laulettiin ja Prahan keväässä tavoiteltiin vapautta. Tuona aikana Suomi kasvoi kohisten, oli tulevaisuususkoa ja projektina hyvinvointivaltio. Kirkon katossa on kuparinen aurin gonkehrä, jota saavutaan katsomaan ympäri maailmaa.

Kirkossa istuu ikään kuin osana peruskalliota. Ympärillä pilkottavat 1920-luvun vuosina rakennetut Töölön talot. Mietin niiden muurareita, joita saapui ympäri Suomea ja jotka ehkä jäivät tekemään vielä Sirénin Arkadianmäen.

Kuulimme Straussin neljästä viimeisestä laulusta viimeisen Beim Schlafengehen – Nukkumaan mennessä. Nuo laulut jäivät säveltäjän viimeiseksi työksi 1948 ja ovat täynnä kaipausta menneeseen aikaan ennen sotaa. Musiikissakin kuului suomalainen ihme. Maailmanluokan klassinen koulutus kohtasi musiikin muualta. Mietin Suomea. Miten se oli rakennettu ja mitä siitä aiomme tehdä.

Laulu loppuu: ”kahleeton sielu vapain siiveniskuin nousee… elääkseen tuhansin tavoin”. Tullessamme ulos konsertista meidät saavutti uutinen presidentti Koiviston kuolemasta. Straussin myötä aikakausi vaihtui ja romantiikka hiipui pois. Jotakin samaa minä koin Koiviston poismenon myötä. Yhtenäiskulttuurin aika oli ohi.

Se palaa kaikissa sateenkaaren väreissä.

Ida Redsvenin hahmo kertoo näytelmän lopussa: ”En pelkää. Ajattelen sitä, mitä olisi voinut olla. Ei se niin kovin paljoa ole.” Hän unelmoi ennen lopullista: ”Meri kimaltelee. Olemme vapaita niin kuin ihmiset ovat.”

Maa moninaistuu ja kulttuuri muuttuu, mutta Koiviston perintö kertoo kaikille, presidenttiehdokkaista muihin, että vain siitä, mikä on totta voi tulla jotakin suurta. Vain se, mikä on oikein, kestää. Vuonna 2018 on lopetettava huutaminen. On etsittävä erottajan sijaan taas yhdistäjää.

Vuosisata Idan jälkeen vuonna 2018 meidän tehtävämme ei ole sytyttää valoa torneihin vaan suomalaisten sisälle. Eikä se pala vain punaisena, sinivalkoisena. Eikä se kutsu suomalaisia ottamaan puoliaan. Se palaa kaikissa sateenkaaren väreissä ja kutsuu pois leireistä yhteen aaltoon, jossa ihmiset ovat, niin vapaita kuin ihmiset ovat.

Antton Rönnholm

Kirjoittaja on SDP:n puoluesihteeri.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Berhan Ahmadi

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliiton valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).

Berhan Ben Ahmadi: Minun Suomi100

Siitä on nyt sata vuotta, kun Suomi sai itsenäisyytensä. Raskaan työn sekä koko kansan kouluttamisen ja sivistämisen ansiosta Suomi koki ennennäkemättömän nousin agraarisesta kehitysmaasta moderniksi hyvinvointivaltioksi. Hinta kasvusta ja kehityksestä oli kova, mutta sen ansiosta saamme nykyisin elää keskellä yltäkylläisyyttä ja suhteellisen turvassa maailmaa vavisuttavista kriiseistä.

Tämä on kotimaani. Tätä sisimmässäni olevaa suunnatonta kiitollisuuden ja ylpeyden tunnetta ei voi minulta kukaan riistää.

Tätä tärkeämpää ja olennaisempaa on kuitenkin se, miten me voimme jatkaa tätä hyvää kehitystä siten, että Suomen täyttäessä 200 vuotta asiat ovat vieläkin paremmin. Meidän tulee olla vielä silloinkin maailman parhaita muun muassa koulutuksen, työn, turvallisuuden sekä terveydenhoidon aloilla.

Suhteemme luontoon on läheinen, ja jos hölmöyksissämme pilaamme ympäristömme, oma elämisemme ja tulevaisuutemme muuttuu nopeasti mahdottomaksi. Tulevaisuutemme ehkä valtavin ongelma onkin ilmastonmuutos, jonka ratkaisulle ei ole aikaa hukattavaksi.

Meidän tulee kansana kilvoitella entistä paremman ja solidaarisemman tulevaisuuden puolesta.

Suomi 100 -juhlavuosi merkitsee minulle niitä kaikkia asioita, jotka maamme on saavuttanut, niin hyvässä kuin pahassa, viimeisen sadan vuoden aikana. Ennen kaikkea se merkitsee sitä, että sitoudumme oikeudenmukaisuuteen, siihen viisauteen, jonka tasavaltamme isät kirjoittivat perustuslakimme sisään.

Suomella on jo nyt merkittävä rooli ja tulevaisuudessa tämä vastuu tulee vain kasvamaan myös kansainvälisellä tasolla. Meidän tuleekin kansana kilvoitella entistä paremman ja solidaarisemman tulevaisuuden puolesta. Nuorten asema, ikäihmisistä huolehtiminen, työläisten oikeudet sekä yhteiskuntamme turvallisuus ovat asioita, joiden on oltava kunnossa nyt ja tulevaisuudessa.

Sivistys onkin se avain joka mahdollistaa tämän kaiken. Olkoonkin kehittyvä ja laadukas koko kansan kattava koulutus se kivijalka, jonka varaan rakennamme Suomea seuraavat sata vuotta!

Kiitollisena ja kunnioittaen Suomi100.

Berhan Ahmadi

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliiton valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).