Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

”Systeemi jauhaa hitaasti” – Ulkoministeri Soini hoputti EU-maiden puolustuspäätöksiä

LEHTIKUVA / ANNIINA LUOTONEN

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) hoputti päätöksiä puolustusyhteistyöstä tänään EU-maiden ministerikokouksessa.

Demokraatti.fi/STT

Ulkoministerit ovat tänään koolla Brysselissä tarkoituksenaan viimeistellä uuden sotilaallisen johtokeskuksen perustamista.

EU-maiden puolustusyhteistyö otti pienen, mutta periaatteellisesti merkittävän askeleen, kun maat sopivat aiemmin keväällä sotilaallisen johtokeskuksen perustamisesta koulutusoperaatioita varten.

Yksityiskohdat ovat kuitenkin paljastaneet erimielisyyksiä, joita ulkoministerit ratkoivat maanantaina Brysselissä.

Soini kertoi suomalaismedialle hoputtaneensa päätöksiä, koska turvallisuudesta huolehtiminen vaatii myös rakenteita.

– Systeemi jauhaa hitaasti. Kukaan ei sinänsä vastusta tavoitteita, Soini kertoi.

Hän ei halunnut tarkemmin kertoa mikä maa uudistusta jumittaa tai minkä takia.

Suomi on kertonut hyvin selvästi, että Suomi haluaa edetä puolustusyhteistyössä.

Jarrumiehenä on Britannia, joka on suhtautunut jo pitkään kriittisesti EU-maiden puolustusyhteistyöhön. Maan ulkoministeri Boris Johnson kertoi ennen kokousta, että keskustelua käydään vielä sanamuodoista. Britannia ei aio hänen mukaansa kuitenkaan olla esteenä, jos muut maat haluavat edetä.

Soinin mukaan Suomi on kertonut hyvin selvästi, että Suomi haluaa edetä puolustusyhteistyössä.

– Tämä on meille myös sillä tavalla tärkeää, että sotilasesikunnan johtoon tulee sotilasesikunnan päällikkö Esa Pulkkinen, Soini sanoi.

EU-maiden puolustusyhteistyö on tällä viikolla toistamiseen tapetilla, kun puolustusministerit kokoontuvat torstaina Brysselissä. Kokouksessa valmistellaan juhannusviikon huippukokousta, josta odotetaan vihdoin isoja linjoja puolustusyhteistyöhön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE