Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Syyttäjältä kova Talvivaara-päätös

Syyttäjä nostaa syytteet Talvivaaran epäillyistä tiedottamisrikoksista. Syytteitä saa kolme yhtiön johdossa toiminutta. Lisäksi syyttäjä vaatii Talvivaaran Kaivososakeyhtiölle yhteisösakkoa.

Toimitusjohtaja Pekka Perää syytetään kymmenestä tiedottamisrikoksesta. Lisäksi yhden tai useamman syytteen saavat entinen varatoimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde ja entinen toimitusjohtaja Harri Natunen.

Lisäksi vaaditaan Talvivaaran tuomitsemista yhteisösakkoon. Yhtiön mukaan syyttäjä vaatii 500 000 euron yhteisösakkoa.

Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Kolmessa syytekohdassa on kyse yhtiön tilinpäätöstiedotteiden yhteydessä annettujen nikkelin tuotantoennusteiden totuudenvastaisuudesta tai harhaanjohtavuudesta. Syyttäjä epäilee, että ennusteet eivät ole olleet realistisia.

Neljässä syytekohdassa on kyse siitä, että vastuuhenkilöiden epäillään viivyttäneen nikkelin tuotantoennusteita alaspäin korjaavien tuotantopäivitysten antamista.

Kolme syytekohtaa koskee toimitusjohtajan katsauksissa esitettyjä luonnehdintoja yhtiön tuotantomahdollisuuksista. Niitä epäillään harhaanjohtaviksi.

Lisää aiheesta

Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2011–2013. Jutun käsittely oikeudessa alkaa lokakuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE