Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Taas uusi surullinen ennätys ja jo viides perättäinen päivä, kun Espanjassa kuolee yli 800 ihmistä koronaan

Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut vuorokaudessa 864:llä, kertoo maan terveysministeriö. Luku on korkein tähän mennessä epidemian aikana, ja 15 enemmän kuin edellinen huippuluku eiliseltä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tämä on jo viides perättäinen päivä, kun Espanjassa kuolee yli 800 ihmistä koronaan.

Yhteensä Espanjassa on epidemiaan kuollut jo yli 9 000 ihmistä.

Epidemian alusta saakka on kirjattu 102 000 varmaa tartuntatapausta. Espanjan sairastuneista vajaat 23 000 on jo toipunut taudista.

Ahdinko näkyy, ruokajonot pitenevät

Kun valtava määrä työntekijöitä joutuu pysymään kotona ja yrityksiä suljetaan määrittelemättömäksi ajaksi, alkaa koronan aiheuttama talousahdinko näkyä niin Euroopassa kuin muuallakin.

Esimerkiksi Italiassa ruoka-apua tarjoavien soppakeittiöiden jonot pitenevät ja joidenkin markettien kerrotaan tulleen ryöstetyksi. Italialaisen ruokapankin edustaja Roberto Tuorto kertoo AFP:lle avuntarvitsijoiden määrän huomattavasta kasvusta.

Lisää aiheesta

Koko Euroopassa jo yli 30 000 kuollut

Koko Euroopassa jo yli 30 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen, kertoi uutistoimisto AFP aiemmin keskiviikkona. Kaksi kolmasosaa Euroopan koronakuolemista on tapahtunut Italiassa ja Espanjassa.

Italiassa koronaan oli kuollut keskiviikkoaamuun mennessä runsaat 12 400 ihmistä. Ranskassa yli 3 500 ihmistä.

Yhdysvalloissa jo yli 4 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen, kertoi Johns Hopkins -yliopisto. Yhdysvalloissa kuolleiden määrä on yli kaksinkertaistunut kolmen päivän takaisesta. Johns Hopkinsin mukaan Yhdysvalloissa on noin 189 000 vahvistettua virustartuntaa, eniten kaikista maailman maista.

AFP kertoi tiistaina omiin laskelmiinsa nojaten, että koronakuolemien määrä koko maailmassa on ylittänyt 40 000:n.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE