Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tältä näyttää nyt vahvasti – sote-äänestykset lykkääntymässä kesän yli

Politiikka

Demokraatti null

SDP:n pää-äänenkannattaja

Demokraatin tietojen mukaan tällä hetkellä näyttää hyvin todennäköiseltä, että hallituksen ajaman sote- ja maakuntauudistuksen käsittelyä ei ehditä saada eduskunnan täysistunnossa loppuun ennen syysistuntokautta.

Demokraatti

Demokraatti

Asiaa on puitu tänään eduskunnan puhemiesneuvostossa. Se käsitteli perustuslakivaliokunnan valinnanvapausesityksestä perjantaina antamaa lausuntoa.

Näin ollen eduskunta jäisi istuntovapaalle jo kesäkuun lopussa ja ratkaiseva äänestys sotien jälkeisen historian suurimman uudistuksen hyväksymisestä siirtyisi vasta syysistuntokauden alkuun.

Puhemiesneuvosto on tekemässä asiasta virallisen päätöksen mahdollisesti jo loppuviikosta. Asia saattaa kuitenkin myös venyä kokoomuksen ja keskustan viikonloppuisten puoluekokousten yli ensi viikkoon.

“Nyt perin pohjin analysoidaan jokainen sana ja lause.”

Perustuslakivaliokunnan perjantaisen lausunnon jälkeen sote-lait siirtyivät täysimääräisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn. Sote-valiokunta pyrkii parhaillaan sorvaamaan lakiesityksiin perustuslakivaliokunnan edellyttämiä muutoksia. Vaikka perustuslakivaliokunnan lausunto oli monelta osin hyvin kriittinen, katsoi se kuitenkin, että tarvittavat muutokset voidaan toteuttaa eduskunnassa.

Sote-valiokunta tarvitsee muutosten toteuttamiseen kuitenkin myös hallitukselta vastineen, jonka pohjalta lakia muutetaan. Hallituksen vastineen valmistumisen aikataulusta ei ole vielä tietoa.

Lisää aiheesta

– En minä vielä osaa sanoa. Nyt perin pohjin analysoidaan jokainen sana ja lause, sanoi tänään reformiministeriryhmään kuuluva, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).

Kun sote-valiokunta on saanut lait sorvattua, palaa lakipaketti vielä kertaalleen perustuslakivaliokuntaan, kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan vaati. Aikataululliset lähtökohdat ovat siis hyvin tiukat. Kesällä ongelmaksi tulee myös se, että virkamiesten lomat painavat päälle ja asiantuntijoita on vaikea tavoittaa.

Haatainen: “On vaikea uskoa, että sote- ja maakuntalaeista ehdittäisiin päättää ennen eduskunnan istuntotaukoa.”

Perustuslakiasiantuntija, Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro totesi jo perjantaina pitävänsä epärealistisena, että sote-lait saataisiin hallituksen tavoitteiden mukaisesti eduskunnan äänestykseen ennen kesälomia. Hän kertoi STT:lle työtä valinnanvapauden rukkaamisessa olevan sen verran paljon, että uudistuksen saaminen suureen saliin ennen kesälomia on hankalaa.

Puhemies Paula Risikko (kok.) kertoi kuitenkin tiistaina Demokraatille, ettei hän voi vahvistaa käsittelyn keskeytymistä kesäkuun lopulla. Hän kuitenkin kertoi puhemiesneuvoston kuulleen tänään sekä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintietä (vas.) että sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiurua (sd.). Risikolle ei kuitenkaan selvinnyt, milloin hallituksen vastine valmistuu. Puhemies kommentoikin, että arvio käsittelyyn vaadittavasta aikatauluista vaihteli eri tahoilta kysyttäessä.

– Asiaa ei ole vielä missään nimessä päätetty, Risikko painotti kysyttäessä päätösten aikataulua.

– Sellaista varmuutta ei ole. Sellaista päätöstä ei ole tehty, sanoo myös varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) Demokraatille.

– Kyllä minä olen silti sitä mieltä, että eduskunnan pitää tietää millä tavoin ja millä aikataululla asiat etenevät ja millaiset aikaraamit annetaan, Risikko kuitenkin jatkoi.

Varapuhemies Tuula Haatainen (sd.) sanoo Demokraatille, että on vaikea uskoa, että sote- ja maakuntalaeista ehdittäisiin päättää ennen eduskunnan istuntotaukoa.

– Se on valtava työmäärää. Siellä on kirjoittamisen kannalta ja poliittisesti vaikeita asioita. Tämän pitäisi varmasti tällä viikolla alkaa ratketa, Haatainen toteaa.

Risikko kutsuu valiokuntien ja hallituksen edustajat koolle.

Haatainen sanoo, ettei pysty arvioimaan sitä, ovatko hallituspuolueet kallistumassa ratkaisun siirtymiseen syksyyn.

– Puhemiesneuvostossa teemme päätöksiä siitä, mikä on eduskunnan työskentelyn kannalta järkevää. Se koskee istuntoaikataulua. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ja perustuslakivaliokunta ovat ratkaisevassa asemassa, miten muu työskentely menee. He pystyvät siihen vastaamaan, Haatainen sanoo ja muistuttaa hänkin, että hallituksen vastineen saaminenkin vie aikaa.

– Olen ymmärtänyt indikaatioita olevan, että se nyt ei kestä viikkoja vaan mieluummin viikon, mutta siitäkään ei ole mitään varmaa tietoa, Pekkarinen puolestaan arvioi sitä, kuinka nopeasti hallituksen vastine perustuslakivaliokunnan lausuntoon on tulossa.

Risikko kertoi Demokraatille aikovansa kutsua joko keskiviikkona tai torstaina koolle niin perustuslakivaliokunnan, sote-valiokunnan kuin hallituksen vastinettakin valmistelevia edustajia keskustelemaan aikataulukysymyksistä.

– Tänään vaikutti siltä, että ei ollut ketään, kuka koordinoisi tätä asiaa. Päätin, että voin kutsua koolle kaikki osapuolet, jotta kuulemme, kuinka paljon mihinkin menee aikaa, hän kertoi.

– Johtopäätökseni on tämän päivän jälkeen se, että kyllä tämän viikon aikana kaikki tietävät, millä aikataululla eduskunta lopettaa, Risikko sanoo.

Hänen mukaansa eduskunnan henkilökunnalla ja kansanedustajilla on oikeus tietää esimerkiksi siitä, milloin voivat pitää lomansa. Hän katsookin, ettei äänestysten aikataulua voi ilmoittaa yhtäkkiä pidettäväksi esimerkiksi muutaman päivän päästä.

Voisivatko valiokunnat jatkaa pidemmälle?

Puhemies kuitenkin korosti, että valiokunnat arvioivat itse omat aikataulunsa ja puhemiesneuvosto käsittelee vain täysistuntojen aikatauluja. Mutta kun sote- ja maakuntauudistuksien lakipakettien äänestys on linkitetty eduskunnan täysistuntoihin, niin myös puhemiesneuvostolla on asiassa päätäntävaltaa.

– Täysistuntoihin riittää asioita kesäkuun loppuun, eli vielä juhannuksen jälkeiselle viikolle, Risikko arvioi, mutta valiokunnan työskentelyn jatkumiseen hän ei ottanut kantaa.

Demokraatin tietojen mukaan eduskunnassa on pyöritelty sitäkin vaihtoehtoa, että muu eduskunta lähtisi istuntovapaalle ja sote-uudistuksen kannalta ratkaisevat valiokunnat jatkaisivat työtään.

Onko tämä vaihtoehto ollut esillä?

– En minä pidä sitä mitenkään todennäköisenä, Mauri Pekkarinen vastaa.

Maakuntavaalit eduskuntavaalien yhteyteen?

Äänestysten siirtyessä syksyyn näyttää myös entistä todennäköisemmältä, että mahdolliset maakuntavaalit siirtyvät aikaisintaan eduskuntavaalien yhteyteen ensi kevääseen.

Verkkouutisten uutisesta selvisi aikaisemmin tänään, että vihreää valoa maakunta- ja eduskuntavaalien siirtämistä samalle päivälle näyttäisivät SDP, hallituspuolue siniset, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja KD. Kokoomus ja keskusta eivät halunneet spekuloida maakuntavaalien ajankohdalla.

Keskustan on kuitenkin nähty vastustavan maakunta- ja eduskuntavaalien yhdistämistä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitti Ylen A-studiossa maanantaina, että vaalisuman välttämiseksi olisi periaatteessa mahdollista yhdistää eduskunta- ja eurovaalit.

Tällöin kuitenkin eduskuntavaaleja pitäisi lykätä toukokuulle, ja tarvittaisiin esimerkiksi perustuslakivaliokunnan näkemys siitä, voiko eduskunta pidentää omaa toimikauttaan ja käytännössä lyhentää seuraavan eduskunnan toimikautta.

Toimittajat: Topi Juga ja Johannes Ijäs

Juttua päivitetty klo 21:22.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE