Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä on kaikkien palkansaajien etu” – suurliitto on pitänyt jo pitkään ääntä kuntaeläkkeiden rahoituksesta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muistuttaa, että työtätekevät ikäluokat pienentyvät samalla kun väestö vanhenee.

Demokraatti

Demokraatti

– Kuntien ja yksityisen työeläkejärjestelmä on syytä yhdistää, jotta kuntien eläkemaksuja ei jouduta korottamaan kohtuuttomasti. Erityisesti kuntien eläkevakuutuksiin on jatkossa vaikea löytää riittävästi rahaa, jos kuntien eläkkeistä vastaava Keva jatkaa toimintaansa yksin, JHL perustelee tiedotteessaan.

JHL on näin samaa mieltä kuin kahden ministeriön luotsaama työryhmä raportissaan. Liitto muistuttaa puhuneensa jo pitkään rahoituspulasta, joka uhkaa suomalaista eläkejärjestelmää, kun työssäkäyvät ikäluokat pienenevät. Ongelma rasittaa varsinkin kuntia.

– Suomen järjestelmä perustuu siihen, että työssäkäyvät maksavat eläkkeellä olevien eläkkeet. Eläkemaksujen määrä ei muutu miksikään, vaikka maksajat vähenevät tulevaisuudessa. Kunnilla on suuri paine korottaa eläkemaksuja, mikä tekee kuntatyöstä nykyistä kalliimpaa. Tämä voi johtaa siihen, että kunnat ulkoistavat palveluitaan hallitsemattomasti, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine selventää.

“Silloin rahapulan maksajaksi joutuvat kaikki työntekijät”.

JHL on tyytyväinen siihen, että kuntatyöntekijöiden niin kutsutut lisäeläkkeet saadaan turvattua kohtuullisella tavalla. Työntekijä säilyttää oikeutensa ylimääräiseen eläketurvaan, kun hänen työsuhteensa jatkuu jonkin työnantajan palveluksessa.

Eläkejärjestelmien yhdistäminen auttaa JHL:n mielestä varmistamaan, että Suomessa riittää tulevaisuudessakin rahaa kaikkien eläkkeiden maksuun.

Lisää aiheesta

– Tämä on kaikkien palkansaajien etu. Jos kuntaeläkkeiden rahoitus ei ole kestävällä pohjalla, työnantajat voivat äkkiä vaatia, että kaikkien eläke-etuja heikennetään. Silloin rahapulan maksajaksi joutuvat kaikki työntekijät riippumatta siitä, ovatko he töissä yksityisellä vai julkiselle sektorilla, Niemi-Laine huomauttaa.

Eläkejärjestelmien yhdistämisessä on pitkä siirtymäaika. Työryhmä ehdottaa, että uusi järjestelmä olisi käytössä vuonna 2027. Sen jälkeen myös kuntien työntekijät vakuutettaisiin työntekijän eläkelain mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE