Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä on kansallinen hätätila!” – oikeuteen menee 300 000 velka-asiaa vuodessa – kansanedustaja haluaa perintäyhtiöistä eroon

Eduskunnan käsittelyssä on paraikaa hallituksen esitys, jossa ehdotetaan perintätoimen luvanvaraisuudesta luopumista.

– Alalla vallitsevat jo nyt viidakon lait ja niitä vielä lievennettäisiin, kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) ihmettelee blogissaan.

Hän muistuttaa, että Suomessa elää paljon heikossa taloustilanteessa olevia ihmisiä. Maksuhäiriöt lisääntyivät jyrkästi työttömyyden seurauksena viimeisten lamavuosien aikana.

– Ihmiset ovat joutuneet ikuiseen oikeustaisteluun, koska virheellisiin aiempiin päätöksiin vedotaan oikeuskäsittelyissä, eikä niitä korjata.

Ulosotot koskettavat yli puolta miljoonaa suomalaista vuodessa.

– Mielestäni tämä on kansallinen hätätila! Olen puhunut eduskunnassa ulosottovelallisten asemasta ja jättänyt ministerille kirjalliset kysymykset pienituloisten ulosottovelallisten ahdingon korjaamiseksi, lasten ulosotosta ja viime viikolla sosiaalisesta luototuksesta, Taavitsainen painottaa.

Ihmiset hoitavat asiansa, kun heille annetaan siihen mahdollisuus.

Lisää aiheesta

Hänen mielestään kuntien antama sosiaalinen luototus on tärkeää, koska sillä autetaan kuntalaisia saamaan taloutensa hallintaan, katkaisemaan velkakierre, kuntoutumaan, työllistymään, saamaan asunto tai pääsemään yli muusta kriisistä.

Suomessa noin 30 kuntaa myöntää sosiaalista luottoa asukkailleen. Luoton myöntäminen on kunnille vapaaehtoista, mikä asettaa vähävaraiset ihmiset huomattavan eriarvoiseen asemaan kotikunnastaan riippuen.

– Kuntien luottotappioriski on ollut pieni, vain noin prosentin verran. Ihmiset hoitavat asiansa, kun heille annetaan siihen mahdollisuus, Taavitsainen uskoo.

Hän yhtenäistäisi sosiaalisen luototuksen koskemaan kaikkia kuntia. Taavitsainen toivoo kaikkien Etelä-Savon kuntien ottavan sen käyttöön. Hän kannustaa myös Etelä-Savon kuntia ja kuntayhtymiä lopettamaan perintäyhtiöiden käytön. Mikkelin kaupunki teki tämän päätöksen SDP:n valtuustoryhmän aloitteesta.

– On käsittämätöntä, että Essotekin käyttää perintäyhtiöitä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen perintään. Jopa alaikäiset ovat joutuneet Essoten laskujen perinnän kohteiksi, vaikka se on vastoin oikeusministeriön kantaa.

Tilanne on kestämätön ja vastoin oikeusvaltioperiaatteita.

Taavitsainen huomauttaa, että aluehallintovirasto on todennut, ettei sillä ei ole resursseja valvoa laittomuuksia. Esimerkiksi PRA International on saanut USA:ssa 80 miljoonan dollarin sakot laittomasta perinnästä.

– Aivan samaa toimintaa yritys harjoittaa Suomessa. Hallituksen esitystä perinnän luvanvaraisuuden poistamista ei missään nimessä saa hyväksyä.

Käräjäoikeudet käsittelivät 50 000 velka-asiaa vuonna 1995, 70 000 vuonna 2005 ja 300 000 vuodessa 2010-luvulla.

– Tämä on kriisiyttänyt oikeuslaitoksen, joka ei selviydy työtaakasta ja antaa sen takia virheellisiä tuomiota. Tilanne on kestämätön ja vastoin oikeusvaltioperiaatteita, Taavitsainen arvioi.

Taavitsainen näkee, että tarpeet korjata ulosottovelallisten asemaa ja suitsia perintäyhtiöiden häikäilemätöntä toimintaa ovat mittavia. Ensisijaisesti on nostettava ulosoton suojaosuutta, korjattava velkaa paisuttava korkomenettely, estettävä velan vanhentumisen pitkittäminen ja oikaistava virheelliset, perusteettomasti määrätyt velkatuomiot ja virheet.

– Lakien uudistaminen parantaisi ulosottovelallisten työllisyyttä ja lisäisi ihmisten hyvinvointia. SDP:n kansanedustaja huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE