Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Tämän takia Riikka Purran saksikuvista ei pitäisi triggeröityä – eikä tehdä tätäkään juttua

iStock
Toimituksen kommentit

Simo Alastalo

Demokraatin politiikan toimittaja.

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 27. helmikuuta.

Kun Riikka Purra julkaisee kuvan leikkaussaksista, hän aiheuttaa meissä haluamansa reaktion – ja politiikan sisällöstä puhuminen unohtuu taas pöyristelyn tieltä.

Simo Alastalo

Demokraatti

Jos herätät tunteita, saat huomiota. Opin tämän sosiaalisesta mediasta. Toivoisin, että havainnon ymmärtäisivät myös perussuomalaisten poliittiset vastustajat.

Pörröisten eläinvauvojen rinnalla somessa toimivat myös ikävät tunteet: pöyristyminen, viha, inho ja vahingonilo.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) julkaisi X:ssä kuvan omilla kasvoillaan kuvitetuista leikkuulaudoista. Kuva herätti voimakkaita kielteisiä tunteita Purran ja perussuomalaisten vastustajissa. Poliittisesta empatiasta irtisanoutunut Purra näytti vitsailevan sosiaaliturvan leikkauksilla.

Tiedämme 1990-luvun kokemuksista, että leikkauksista aiheutuu pahimmillaan sukupolvet ylittävää köyhyyttä, pysyvää osattomuutta ja yhteiskunnan jakautumista, joten kyllähän tunteet nousevat pintaan.

Niin pitääkin. Mutta kannattaako sillä elämöidä?

PERUSSUOMALAISTEN kannattajia somereaktio voimautti ja lämmitti. Taas apinaa, suomalaista mediaa ja pöyristelyyn sortunutta poliittista oppositiota, koijattiin.

Lisää aiheesta

Osa katsojista ei ehkä ymmärtänyt mikä puutöiden vitsikkäässä markkinoinnissa oli niin kauheaa. Ehkä he kokivat kuvien herättämän voimakkaan vastustuksen kiinnostavana. Ovatko persut ainoita täysijärkisiä ihmisiä, jotka eivät hyppää, kun somessa pyydetään hyppäämään?

Sen sijaan muut hyppäävät heidän pyynnöstään.

Tällainen on omiaan tuomaan kannatusta.

TÄMÄHÄN toimii, perussuomalaisissa aivan oikein ajateltiin. Seuraavaksi näimme kuvan, jossa talousministeri Purra istuu omiensa keskellä “vitsikkäästi” sakset kädessään. Seurauksena reaktioita, lisää lehtijuttuja. Lukijoita, jes!

Erityisesti silloin ei kannattaisi triggeröityä, kun tulee huomion toivossa trollatuksi.

Kirjoitan itsekin kommenttia. Mutta vain sanoakseni yhden asian. Aina ei tarvitse reagoida. Erityisesti silloin ei kannattaisi triggeröityä, kun tulee huomion toivossa trollatuksi.

Mutta eihän tällaista “vitsailua” voi hyväksyä! Eihän näin voi ajatella eikä käyttäytyä! Kyllä voi.

Mikä merkittävintä, myös leikkuulautoihin liittymätön poliittinen keskustelu on edelleen mahdollista, mutta silloin pitäisi välttää leikkuulaudoista ja saksista keskustelemista!

Keneltä rahaa otetaan, miten se perustellaan ja mitä siitä seuraa.

Mitäpä, jos tekisimme juttuja tästä, politiikasta?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE