Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tänä kesänä monen mitta on läikkynyt yli” — Kansanedustaja tiukkana: “Lappilaisilla ei ole varaa odottaa päivääkään”

SDP:n lappilainen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä avautuu verkkosivuillaan Postin kehnontuneesta palvelusta Suomen pohjoisimmassa vaalipiirissä.

Hänen mukaansa vanha tuttu sanonta ”Kyllä posti kulkee, kun Kusti polkee” ei vastaa enää tätä päivää. Demariedustaja sanoo Sipilän hallituksen suuntaan, ettei lappilaisilla ole varaa odottaa päivääkään.

— Tänä kesänä monen mitta on läikkynyt yli. Ihmisten arjen hoitaminen hankaloituu kohtuuttomasti, jos kirje lääkäriajasta tulee vasta sitten kun aika on jo mennyt.

Myös Ojala-Niemelä pohtii, missä menee raja, että valtiovalta voi tai aikoo puuttua tilanteeseen. Hän odottaa, että omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Juha Sipilä ottaisi Postin johdon puhutteluun.

— Ei ole hyväksyttävää, että Posti jättää lakia noudattamatta sairaspoissaoloihin vedoten. Kyllä Postin kokoisen työnantajan täytyy osata ennakoida flunssa-aallot ja lomat lisähenkilökunnan palkkaamisella.

Johanna Ojala-Niemelä.

Parhaillaan ministeriössä pohditaan jakelun tulevaisuutta. Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelussa on nyt postilain 2. uudistus.

Lisää aiheesta

— Ei ole ihme, että markkinaehtoisesti toimiva valtionyhtiö Posti haluaisi eroon 5-päiväisestä jakeluvelvoitteestaan, jota muilla ei ole. Kansalaisten peruspostipalveluista, varsinkaan haja-asutusalueilla, ei ole kiinnostunut yksikään toimija. Ainakaan ilman veronmaksajien tukea.

Ojala-Niemelä mainitsee nimeltä hallituspuolue keskustan kansanedustajan Markus Lohen, joka on jo ehdottanut siirtymistä 3-päiväiseen jakeluun kaupungeissa.

— Onko vaihtoehtona siis vain palvelutason heikentäminen? Vaikuttaakin siltä, Lappi toimii jo nyt Postin tulevan uudistuksen ennakkonäyttämönä ja lappilaisia totutetaan viivästyneisiin ja vain pari kertaa viikossa jaettuun postiin, demariedustaja kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE