Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

3.9.2026 05:25 ・ Päivitetty: 3.9.2026 05:25

Tanska varoittaa: Venäjältä tulossa tihutöitä teollisuuteen

iStock

Venäjän turvallisuuspalvelut valmistelevat sabotaasi-iskuja Tanskan puolustusteollisuuteen, varoitti maan turvallisuus- ja tiedustelupalvelu PET keskiviikkona.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastavakoilujohtaja Emil Gräsholm antoi varoituksen Berlingske-lehden haastattelussa. Hän kommentoi asiaa kirjallisesti myös televisiokanava TV2:lle.

- Näimme tarpeellisena lähettää viestin siitä, että tämä on uhka, joka on otettava vakavasti, Gräsholm sanoi.

PET:n mukaan Venäjä on yrittänyt värvätä ”tuiki tavallisia tanskalaisia” välikäsiksi suorittamaan sen antamia tehtäviä.

Lisää aiheesta

- Tehtävänä voi olla esimerkiksi ottaa tehtaista tai laitoksista valokuvia, joita käytetään sabotaasin suunnitteluun, Gräsholm kertoi TV2:lle.

Iskujen kohteina olisivat erityisesti Ukrainan tukemiseen liittyvät puolustusteollisuuden osat.

SAKSA syytti tällä viikolla Venäjää drooni-iskujen yrityksistä maan lentokentillä.

Viime päivinä Saksassa tuntemattomat tihutyöntekijät ovat myös rikkoneet maan sähkönjakeluverkkoa, ikään kuin testimielessä talvipakkasia varten.

Sabotaasien nimeäminen jonkun tietyn valtiollisen toimijan tekemäksi on hankalaa, koska moni tilataan maksua vastaan tavallisilta rikollisilta tai nuorisojengeiltä.

Saksassakin myös äärivasemmistolaiset ja ympäristöanarkistit ovat tehneet ominpäin iskuja energiahuoltoon, ilman pahantahtoisten ulkovaltioiden apua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU