Jollen tietäisi, ettei tanssiesitystä ihan niin nopeasti pysty toteuttamaan ja että Susanna Leinonen Companyn uutta teosta Juuret on ryhdytty valmistamaan jo paljon ennen nykyisiä Ukrainan tapahtumia, olisin valmis väittämään sen olevan kannanotto nykyiseen synkkään tilanteeseen Euroopassa. Niin vahvasti sen tummanpuhuva visuaalinen ilme sekä Leinosen tarkka, usein terävästi sivaltava ja sitkeästi virtaava liikekieli tuovat sen mieleen.

Tosin nämä kumpikin ominaisuus ovat myös tyypillisiä Susanna Leinosen teoksille. Niiden värimaailma on lähes alusta asti ollut pääasiassa musta-harmaa-valkoinen. Puvut ovat olleet enemmän tai vähemmän futuristisia ja tulevaisuuteen viittavia. Sekä koreografian että liikekielen asenne ja tunnelma ovat olleet pikemminkin synkkiä ja tiukkoja kuin pehmeitä tai leikkisiä. Jos huumoria on ollut, se on ollut ennemminkin satiirista tai ironista kuin huvittavaa.

Kokonaisuuden on paketoinut ryhmän hovisäveltäjä Kasperi Laine musiikillaan, joka on ollut niin erottamaton osa teosta, ettei sitä välttämättä ole edes ajatellut erillisenä.

Nämä kaikki tunnuspiirteet ovat läsnä myös Juuret esityksessä. Uutta on se, että nyt lavalla on ryhmän oman seitsemän huipputanssijan lisäksi joukko ikäihmisiä. Näin siksi, että teos on myös osa Helsingin kaupungin ikäihmisten kulttuurin ja liikunnan kehittämishanketta.

Vanhemmat ihmiset tanssiteoksessa alkavat nykyään olla jo lähes trendi. Se mistä nautin, oli, että tällä kertaa heidän tanssimisensa ja liikkumisensa oli yhtä hiottua ja aksentoitua kuin ryhmän ammattitanssijoiden. Toki iän ja kehon rajoitukset huomioon ottaen. He eivät olleet lavalla vain edustamassa ikäryhmäänsä, vaan tanssijoina, joilla oli koreografinen rooli ja tehtävä sekä yksilöinä että ennen kaikkea joukkona.

Juuret teoksen aiheena on meissä ja kehoissamme elävät muistot ja tarinat, jotka yhdistävät sukupolvia. Esityksestä en tätä löytänyt kuin ohuesti. Menneisyys ja jatkuvuus tulivat lähinnä esiin määränä eli siinä, että vanhempia tanssijoita oli enemmän kuin nuoria. Myöskään sukupolvien välisiä konkreettisia kohtaamisia ei ollut kuin parissa hienossa duetossa, joita olisi voinut olla enemmänkin. Ihmiset liikkuivat pääasiassa yksin toistensa lomassa ja ohitse.

Lyhyitä kohtauksia katkovat black outit ja rajatut valosuorakulmiot ovat olleet yksi tyypillinen Leinosen visuaalinen tehokeino. Ensimmäistä kertaa ne alkoivat tuntua maneereilta. Hämärä yleisvalaistus loi kyllä uhkatunnelmaa, mutta myös latisti katsomiskokemusta, kun piti tarkentaa katsetta erottaakseen myös taaempana olevat tanssijat.

Tanssillisesti Juuret on taattua, liikkeellisesti viimeisteltyä, toimivaa ja kokonaisvaltaista Leinosta. Kokonaisuutena ja sisällöllisesti se jää yleisemmälle ja vähemmän tarttuvalle tasolle.

Annikki Alku