Teatteri ja Tanssi
9.10.2018 12:34 ・ Päivitetty: 9.10.2018 12:34
Tanssiarvio: Kiven ja ihmisen tuntemuksia
Alussa on vain iso epämääräinen kangasmöykky mustan jättikokoisen pyöreän jalustan päällä ympärillään hämärässä valossa Cirkon Maneesin joka puolelle kurottava tyhjä tila ja kuulokynnyksen juuri ja juuri ylittävä humina. Seinän vierillä kaukana toisistaan istuvat katsojat ovat kuin jostain toisesta aikakaudesta tulleita todistajia jollekin, joka tapahtui aikojen alussa ja jonka nyt saamme nähdä uudestaan.
Vähitellen möykky – tai ”Möhkäle”, mikä on Petri Kekonin sooloteoksen suomenkielinen nimi ja huomattavasti ilmaisevampi ja mielikuvitusta ruokkivampi kuin ”Erratic Block” (siirtolohkare) – alkaa hitaasti liikkua.
Petri Kekoni Company
Möhkäle – Erratic Block
Koreografia, konsepti ja tanssi Petri Kekoni – Ääni ja valot Mikko Hynninen – Puvut Joanna Weckman – Lavastus Petri Kekoni, Mikko Hynninen
Ensin möhkäle vain varovasti hengittää, sitten se jo velloo ja lopulta isoista musta-harmaista kangaskappaleista koostuvan resuisen peitteen uumenista vapautuu olio. Sen voi tulkita ihmiseksi tai kiven hengeksi. Molemmat versiot sopivat, sillä Kekonin haalariasuinen hahmo on hyvin neutraali. Ylipäätään teos sisältää runsaasti erilaisia symboleja, jotka sallivat katsojalle hyvinkin yksilöllisiä tulkintoja.
Myös liikekieleltään Möhkäle kaihtaa määrittelyjä. Liike on sekä toiminnasta lähtevää että mietittyä nykytanssia, mutta ennen kaikkea kaikki liikkeet tuntuvat olevan juuri sellaisia kuin pitääkin, luonnollisia, hengittäviä ja tanssijasta lähteviä.
Yksi Möhkäleen selkeä teema on aika. Sitä uskalletaan käyttää, sen annetaan vaikuttaa ja sitä symboloivat loppupuolen, hitaasti tiimalasin lailla tyhjenevät hiekkapussit. Täysinä ne ovat toimineet sirkustemppujen tapaan vastapainoina ja nostaneet möhkäleen peitteen ylös korkeuksiin. Nyt peite putoaa hitaasti alas, mutta ei enää hallitse sisuksissaan ollutta, vaan Kekoni kietoo ja kasaa sen uudenlaiseksi muodoksi mustalle jalustalle. Yksi symbolinen ele tämäkin.
Möhkäle on ilman muuta kokonaistaideteos, jossa Kekonin liikkumisen lisäksi yhtä merkittävässä asemassa ovat Mikko Hynnisen ääni- ja valomaailma sekä Joanna Weckmanin puvut. Esityksen vaikuttavuus ei kuitenkaan synny isoista efekteistä, vaan pienten harkittujen valo- ja äänimuutosten tai visuaalisuudesta vähitellen paljastuvien yksityiskohtien luomista tunnelmista ja ahaa-elämyksistä. Katsojalle annetaan aikaa huomata ja kokea. Silti teoksen dynamiikka ei missään vaiheessa katkea ja mielenkiinto säilyy.
Möhkäle, joka minulle jossain vaiheessa toi kiven lisäksi mieleen myös muumimaailman Mörön ja sitä kautta kaikki assosiaatiot ihmisen sisäiseen tunnemaailmaan, on yhtä aikaa meditatiivinen ja virkistävä esitys, joka sekä rauhoittaa että voimistaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.