Entinen johtaja esiintyy tässä jutussa omasta pyynnöstään nimettömänä.

Esperi Caren ja Attendon hoivakodeissa tapahtuneiden väärinkäytösten tuomista julkisuuteen hän pitää hyvänä.

– Tarvitaan kohu, että asioita tapahtuu.

– Olen ihminen, joka haluaa tehdä asiat hyvin. Kun työntekijät sairastuivat enkä saanut sijaisia, revin sen omasta selkänahastani vaikka en voinut kirjata sitä työvuorolistaan, hän kertoo.

Samanlainen tilanne on entisen johtajan mukaan tuttu muualtakin vanhustenhuollosta riippumatta siitä tehdäänkö töitä yksityisellä vai julkisella puolella.

Hoitajien määrästä vanhustenhoidossa annetaan Suomessa vain suositus, jonka mukaan töissä pitäisi olla vuorokaudessa yksi hoitaja kahta asiakasta kohden. Käytännössä luku saadaan laskemalla yhteen päivä-, ilta- ja yövuorojen hoitajat ja jakamalla luku asiakkaiden määrällä, jolloin esimerkiksi 60 asiakkaan vanhainkodissa on oltava vähintään 30 hoitajavakanssia.

– Asiakkaat tulevat hoivakotiin nykyisin aika huonokuntoisina, joten mitoitus pitäisi olla 0,5:n sijaan 0,6. Se on henkilökohtainen mielipiteeni, entinen hoivakodin johtaja sanoo.

Hoiva-alan naisvaltaisuudesta johtuen henkilökunnasta on usein joku äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Vakituiset hoitajavakanssit määritellään puolestaan jokaiselle hoivakodille myönnetyssä luvassa, jonka mukaan vakituista työntekijää ei saisi pysyvästi korvata tuntityöntekijällä.

Käytännössä tätä ei aina valvota.

– Luen mieluummin uutisista, että jossakin on ollut liian vähän henkilökuntaa, koska se kertoo siitä, ettei asiaa ole peitelty. Pahinta ovat haamuhoitajat, kun vuoroihin on merkattu ihmisiä, joita ei ole ollut töissä. Tilaajan tekemiin tarkastuksiin tarvitaan avoin ja yhtenäinen systeemi, että kaikki tarkastavat samoja asioita ja tarkastuksia tehdään säännöllisin väliajoin. Nyt on kuntakohtaisia eroja on hirveästi.

Sinänsä haamuhoitajat eivät entisen Attendon hoivakodin johtajan mukaan ole alalla uusi ilmiö.

– Haamuhoitajista puhuttiin hoitajien keskuudessa jo kaksikymmentä vuotta sitten. Ilmiö tupsahtaa aina välillä esiin. En tiedä onko se yleistynyt.

Käytännön ratkaisuja entinen hoivakodin johtaja lähtisi etsimään paremmasta valvonnasta ja sääntelystä mutta myös ruohonjuuritasolta.

– Kun hoivakodin nimi nousee julkisuudessa ikävässä asiayhteydessä esiin, hoitajat joutuvat kokemaan todella ikäviä kommentteja somessa ja henkilökohtaisesti kadulla. Ensimmäiseksi tarvitaan työrauha, sitten riittävä tuki ja lähijohtaja, joka uskaltaa laittaa kädet työhön ja käydä henkilökunnan kanssa arvokeskustelua siitä miten asiat pitäisi hoitaa.

– Hoitajilta itseltään pitää kysyä mitkä ovat epäkohdat ja mihin vuoroihin he tarvitsevat lisää käsiä. Myös lainmukaiset käytännöt esimerkiksi lääkehoidon suhteen täytyy käydä läpi kädestä pitäen.

Entinen hoivakodin johtaja toivoisi myös kunnilta ammattitaitoisempaa hoivapalvelujen kilpailutusta.

– Kilpailutusta ei saa tehdä hutaisten. Kun huomataan, että edellinen sopimuskausi loppuu, kilpailutus pitää aloittaa ajoissa. Myös tavoitteet täytyy määritellä selkeästi. Jos hinta on iso kysymys, laatu ei välttämättä toteudu.

– Kunnille pitää määritellä myös minimimäärä kuinka usein valvoja käy paikalla. Nykyisin voi mennä vuosi ilman, että kukaan kunnasta käy katsomassa. Tarvitaan hyvät valvontakäytänteet, jotka antavat tilaa keskustelulle. Valvota ei saa olla mörkö, sen pitää olla hyvä kumppani.