Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

2.12.2023 07:41 ・ Päivitetty: 2.12.2023 07:41

”Tässä ei ole politiikkaa tai ideologiaa” – yli 20 maata vaatii ydinvoiman lisäämistä, Suomi mukana

AFP / LEHTIKUVA / LUDOVIC MARIN

Suomi on parinkymmenen muun maan joukossa vaatinut ydinvoiman tuotantokyvyn kolminkertaistamista maailmassa tulevina vuosikymmeninä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maat esittivät vaatimuksensa YK:n ilmastokokouksessa (COP28) Arabiemiraattien Dubaissa.

Suomen lisäksi lausunnossa ovat mukana muun muassa Yhdysvallat, Japani, Iso-Britannia, Ranska, Marokko, Ruotsi, Unkari ja Puola. Lausunto on julkaistu kokonaisuudessaan Yhdysvaltain energiaministeriön verkkosivuilla.

Maiden mielestä ydinvoiman lisääminen on avainasemassa, kun pyritään kohti ilmastotavoitteita ja kasvihuonekaasujen nollaamista maapallolla.

Ydinvoiman tuotantokapasiteetti olisi maiden mukaan kolminkertaistettava vuoteen 2050 mennessä vuoden 2020 tasosta.

Lausunnossa lisätään, että tuotantokapasiteettia nostaessa tulisi huomioida kuitenkin maiden omat olosuhteet.

YDINVOIMAN esittäminen merkittävimpänä vaihtoehtona fossiilisille polttoaineille herättää myös vastustusta, koska sen käyttöön liittyy turvallisuusriskejä sekä kysymys ydinjätteen loppusijoituksesta.

-  Emme väitä kenellekään, että tämä olisi kaikenkattava vaihtoehto kaikille muille energiavaihtoehdoille, Yhdysvaltain ilmastolähettiläs John Kerry totesi ilmastokokouksessa.

-  Mutta tiedämme, että nettonollatavoitteeseen kasvihuonekaasuissa ei voida päästä vuoteen 2050 mennessä ilman ydinvoimaa, koska tiede ja tosiasiat osoittavat tämän. Nämä ovat vain tieteellisiä tosiasioita. Tässä ei ole mukana politiikkaa tai ideologiaa.

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuudet olivat ennätystasolla viime vuonna. WMO varoitti asiasta marraskuun puolessavälissä.

Järjestön mukaan ennätystasolla olivat niin hiilidioksidin, metaanin kuin typpioksiduulin määrät, eikä nähtävissä ollut merkkejä laskusuunnasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU