Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

1.9.2026 12:22 ・ Päivitetty: 1.9.2026 12:34

”Tässä on politiikan makua” – Näin Häkkänen vastaa opposition Israel-kritiikkiin

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) menossa hallituksen budjettiriiheen Säätytalolle Helsingissä 1. syyskuuta.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ei allekirjoita vihreiden ja vasemmistoliiton kritiikkiä Israelin kanssa solmitusta yhteisymmärryspöytäkirjasta.

Simo Alastalo

Demokraatti

Yleisradio uutisoi lauantaina, että Suomi ja Israel ovat allekirjoittaneet puolustusmateriaalialan yhteistyötä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan kymmeneksi vuodeksi.

Menettelyä voimakkaasti arvostellut vasemmistoliitto jätti asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Allekirjoitusta paheksuttiin myös vihreiden johdossa.

EDUSKUNNASTA tiistaina tavoitettu Häkkänen muistutti Sanna Marinin (sd.) hallituksen tehneen viime kaudella muun muassa Suomen ilmapuolustukselle merkittäviä hankintoja Israelista. Hallituksen kokoonpanossa oli tuolloin mukana myös vasemmistoliitto ja vihreät.

– Suomen ilmapuolustukselle kriittisen tärkeitä, maailman parhaita puolustusjärjestelmiä hankittu. Ne ovat vuosikymmenten sopimuksia ja järjestelmähankintoja. Niitä pitää käytännössä joka vuosi ylläpitää, kehittää ja varmistaa niiden huoltovarmuus, Häkkänen kommentoi medialle.

Häkkäsen mukaan ylläpitoa varten tarvitaan tekniset järjestelyasiakirjat, jota kautta vaihdetaan paitsi tietoa myös päivitetään ohjelmistoja. Pitkien järjestelmähankintojen tapauksessa myös sopimukset ovat Häkkäsen mukaan yleensä tavanomaista viisivuotiskautta pidempiä.

– Daavidin linko asehankinta, jonka Marinin hallitus teki, on käytännössä vuosikymmenten asehankinta.

Häkkänen tähdensi valtiojohdon olevan sillä kannalla, ettei tehtyjä hankintoja peruta.

– Ymmärtääkseni eduskunnassakin on tästä aika laaja yksimielisyys.

Kun hankintaa ei peruta, oli Häkkäsen mukaan selvää, että myös umpeutumassa ollut sopimus oli uusittava.

– Pidän tätä normaalina ratkaisuna. Se ei muuta linjaa, asiaintilaa mitenkään.

– Jos olisi uusia merkittäviä linjauksia, ne toki käsiteltäisiin raskaammalla prosessilla. Tämä on puolustusministeriön sisäistä asian käsittelyä. Ylläpidetään nykytasoa.

Ymmärrättekö opposition kritiikkiä, että siitä olisi heidän mielestään pitänyt informoida eduskuntaa?

– Näistä asiakirjoista, joilla ylläpidetään nykytason toimintaa ei ole aiemminkaan informoitu.

Isompi linjanveto olisi Häkkäsen mukaan ollut esimerkiksi se, jos Suomi olisi päättänyt luopua jo tilatusta ilmapuolustusjärjestelmästä, meritorjuntaohjuksista tai Spike-torjuntaohjuksista.

JOS vihreät ja vasemmistoliitto haluavat keskeyttää kaupat ja perua hankinnat, heidän tulisi Häkkäsen mukaan sanoa se suoraan.

– Se aiheuttaa maanpuolustukselle ja Suomen turvallisuudelle merkittävää riskiä. Mutta jos näitä jatketaan, niin silloin pitää olla käytännön yhteistyökanavat auki.

Häkkäsen niukkaa tiedotuslinjaa eduskunnan suuntaan on arvosteltu oppositiosta aikaisemminkin. Hän arveli tietävänsä miksi.

– Tässä on politiikan makua varmaan sieltä suunnasta myös.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU