Suomen nykylainsäätäjien halu kyseenalaistaa maan tavaksi iskostuneita totuuksia saa jatkamaan kyseenalaistamista. Mitä jos Suomen tavoite olisikin olla maailman korkeimman kokonaisveroasteen maa tavalla, joka jättää lähtötelineisiinsä jopa tällä hetkellä ykköstilaa pitävän Tanskan?

Maailman korkeimman veroasteen ja -kertymän omaava Suomi ohjaisi kaiken veroylijäämänsä suoraan kansallisen hyvinvoinnin, koulutuksen ja tutkimuksen tukemiseen varmistaen panostuksellaan sen, että jokainen suomalainen sukupolvi olisi kirkkaasti maailman paras ratkaistaessa ajankohtaisimpia liike-elämän ja yhteiskunnan kysymyksiä.

Korkeakoulujemme ja yliopistojemme ovista kävelisi joka kevät ulos muun muassa tekoälyn, robotiikan, energiateknologian, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja muotoilun tulevaisuushaasteisiin koulittu ikäluokka, joita vastassa koulun ulkopuolella olisi pysyvä head huntereiden joukko tarjoamassa toinen toistaan parempia työetuja nuorille, joita pelkkä raha ei edes motivoi.

Kansallisilla rajoillamme ei olisi aikaa pohtia, tulisiko turvapaikanhakijoita työntää takaisin rajan tuolle puolen, vaan joutuisimme lähinnä työntämään takaisin rajan taakse Suomeen hinnalla millä hyvänsä pyrkiviä kansainvälisiä yrityksiä, koska emme pienenä maana pystyisi kouluttamaan riittävää määrää osaajia vastaamaan maailmanlaajuiseen kysyntään.

Tuntuuko tämä ajatus utopialta, vai olisiko tie tähän tulevaisuuskuvaan jopa tasaisempi kuin tie edullisemman työvoiman Suomeen?

Kirjoittaja on dokumenttielokuvantekijä New Yorkissa.